Uusimmat

AMD:lta viralliset Ryzen-ajurit Windows 7:lle

03.02.2017 13:02 Muropaketin toimitus

Saksalainen Computerbase kertoo AMD:n aikomuksesta sittenkin julkaista viralliset Ryzen-ajurit Windows 7:lle. Englanniksi asiasta on kirjoittanut Computerbasen tietoihin perustuen esimerkiksi Guru3D.

AMD kertoi lehden mukaan asiasta yhteistyökumppaneilleen järjestämässä tilaisuudessa.

Tämä poikkeaa siitä, mitä koko viime vuoden on kirjoitettu aiheesta. Alunperin Microsoftin käytännöiksi väitetyistä syistä johtuen sekä Intelin että AMD:n tulevien prosessorien piti jättää Windows 7 -tuki sikseen.

Intelin Kaby Lake -prosessoreille ei virallista tukea ole, mutta arkkitehtuurin samankaltaisuus Skylake -suorittimien kanssa on tarkoittanut sitä, että uusia prosessoreita on silti onnistuneesti käytetty vanhempien Windowsien kanssa.

Ryzen taas on ensimmäinen isompi arkkitehtuuriuudistus AMD:ltä pitkään aikaan. Virallisesta tuesta vanhemmille Windowseille saattaa tulla monelle koneen päivitystä harkitsevalle merkittävä syy valita AMD.