Uusimmat

Applen tietokonemyyntien romahdus pysähtyi, mutta nousua ei vielä näy

12.01.2017 18:17 Muropaketin toimitus

PC World uutisoi Applen lokakuussa julkistamien ja pitkään odotettujen uusien MacBook Pro -mallien pysäyttäneen Applen tietokonemyyntien romahduksen. Uutta nousua ei silti vielä näy.

PC Worldin mukaan Apple sai kaupaksi 5,3 miljoonaa tietokonetta vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä. Määrä tarkoittaa 0,9 prosentin laskua edelliseen vuoteen.

Vaikka käyrä on yhä laskusuhdanteinen, muutos vuoden 2016 yleiseen trendiin on sentään suuri. Koko vuoden aikana Apple toimitti 18,4 miljoonaa tietokonetta, mikä on 9,8 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015.

Luvut eivät ole peräisin Applen omista ilmoituksista vaan IDC:ltä. Apple ilmoittaa viralliset lukunsa tammikuun 31. päivänä.

Uudet MacBook Prot tulivat myyntiin vasta aivan lokakuun lopulla. PC World arvioi, että Applen viime vuoden viimeinen neljännes olisi saattanut nousta jopa positiivisen puolelle, jos koneita olisi saanut heti lokakuun alusta.

IDC:n lukujen mukaan Apple oli vuonna 2016 neljänneksi suurin tietokonevalmistaja maailmassa jääden Lenovon, HP:n ja Dellin taakse. Niistä jokaisen myynnit nousivat vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä, kun verrataan edelliseen vuoteen.