Uusimmat

FaceDisplay koettelee virtuaalitodellisuuden rajoja

18.05.2017 09:14 Muropaketin toimitus

Eri valmistajien virtuaalitodellisuuslaitteet ovat tällä hetkellä lähinnä kopioita toisistaan. Joko noudatetaan Oculus Riftin ja HTC Viven tallaamaa polkua, tarjotaan vain halpaa kehystä älypuhelimelle tai sitten on hypätty Microsoftin kelkkaan ja ollaan myöhemmin tuomassa Windows Mixed Reality -yhteensopivaa laitetta markkinoille. Chicagon ACM CHI 2017 -tapahtumassa saksalaisen Ulmin yliopiston tutkijat kuitenkin esittelivät jotakin aivan muuta. FaceDisplay-niminen konseptilaite näyttää demovideon perusteella tuovan virtuaalitodellisuuteen jotain ihan uutta.

Konseptin ideana on murtaa muuri virtuaalitodellisuudessa seikkailijan ja muiden ihmisten väliltä. Niinpä laitteen ulkopuolelle on kiinnitetty kolme suhteellisen kookasta kosketusnäyttöä, joista VR-maailman ulkopuolisetkin pystyvät seuraamaan mitä siellä tapahtuu. Näyttöjä koskettelemalla VR-puolella myös tapahtuu asioita. Myös käyttäjä itse voi kosketella ruutuja ja ohjata siten VR-kokemustaan.

Demovideon perusteella käyttö on kauniisti sanottuna kömpelöä. Villisti virtuaalitodellisuudessa liikkuva pelaaja kääntelee päätään, eivätkä ulkopuoliset voi aavistaa mihin suuntaan pää seuraavaksi kääntyy. Niinpä näytön tökkääminen sormella juuri oikeaan kohtaan on hyvin pitkälti arpapeliä. Konsepti vaatii vielä paljon kehitystä muodostuakseen vallankumoukselliseksi tuotteeksi, nyt se herättää lähinnä hämmennystä.