Uusimmat

Samsung myymässä PC-bisneksenä Lenovolle?

28.11.2016 12:52 Muropaketin toimitus

samsung-26112016

Etelä-Koreasta kantautuu huhuja, joiden mukaan Samsung olisi parhaillaan neuvottelemassa PC-bisneksensä myymisestä kiinalaiselle Lenovolle. Kaupan arvoksi arvioidaan ainakin 850 miljoonaa dollaria.

Samsung on viime aikoina hankkiutunut eroon ja myynyt liiketoimintoja, jotka eivät ole keskeisessä asemassa yrityksen strategiassa ja joiden se uskoo kääntyvän tappiolliseksi. Lokakuussa hyväksynnän sai yli miljardin dollarin arvoinen kauppa, kun Samsung myi HP:lle tulostinbisneksenä. Huhujen mukaan Samsung olisi neuvotellut jo kuukausia Lenovon kanssa, mutta toistaiseksi on epäselvää, saadaanko kauppa maaliin asti.

Toimintojensa myynnin rinnalla Samsung on ostanut yrityksiä, joista tuorein on Muropaketissakin uutisoitu äänentoistolaitteistoistaan tutun Harmanin osto noin 7,5 miljardilla eurolla. Vaikka kaupassa haettiin raporttien mukaan lähinnä Harmanin osaamista autoteknologioiden saralla, harkitsee Samsung myös yhtiön äänentoistoteknologioiden hyödyntämistä esimerkiksi älypuhelimissaan vuonna 2018.

Muropaketin uusimmat