Uusimmat

Intelin suunnitelmana julkaista 3D XPoint -muistikampoja jo ensi vuonna

22.05.2017 14:01 Muropaketin toimitus

Intelin suunnitelmana on haastaa markkinoita nykyään hallitseva DRAM-teknologia 3D XPoint -muistikammoilla, uutisoi Experview (Googlen käännös). Näiden muistien etuna olisi pienempi muistin koon hinta ja se, että ne toimisivat myös pysyvänä tallennustilana.

3D XPoint olisi DRAM-teknologiaa hitaampaa, mutta Intelin mielestä edut ajavat tässä asiassa haittojen edelle. Etuna olisi ennen kaikkea se, ettei käyttäjä esimerkiksi sähkökatkon sattuessa menettäisi kesken olevia tiedostoja.

Intelin visiona on, että DRAM-muistia olisi yhä tietokoneissa, mutta pieninä määrinä tärkeissä toiminnoissa sekä osana järjestelmän käynnistystä. Kaksi muistityyppiä hoitaisivat näin keskusmuistin tehtäviä rinnakkain. Huomioitavaa on kuitenkin, että keskusmuistin tietojen säilyminen ilman virtaa vaatisi uudenlaista suhtautumista tietoturvaan, sillä kampatyyppinen muisti on verrattain helppoa irrottaa tietokoneesta.