Uusimmat

Skylaken ohuempi rakenne aiheuttaa ongelmia jäähdyttimien kanssa

04.12.2015 18:08 Petrus Laine

20151204sldmg1

Intel otti Skylake-arkkitehtuurin myötä käyttöön aiempaa ohuemman orgaanisen alustan prosessoreissaan. Ohuemman rakenteen myötä alusta muuttuu samalla hieman heikommaksi, ja se voi aiheuttaa myös ongelmia.

PC Games & Hardwaren mukaan ensimmäisenä ongelmiin on havahtunut Sycthe, joka varoittaa yhtiön HPMS-kiinnitysjärjestelmää käyttävien jäähdytysratkaisujen aiheuttavan riskin Skylake-arkkitehtuurin prosessoreille tai niiden emolevyille. Scythen mukaan vahinkoa voi aiheutua lähinnä kovista tärähdyksistä esimerkiksi tietokonetta siirrettäessä. Scythe tarjoaa ongelmien korjaamiseksi uudenlaisia ruuveja, jotka pienentävät prosessoriin ja emolevyyn kohdistuvaa painetta.

20151204sldmg2

PC Games & Hardware on saanut myös anonyyminä lähteeltä kuvia jäähdytimen aiheuttaman paineen vääntämästä prosessorin orgaanisesta alustasta sekä sen myötä vahingoittuneesta LGA 1151 -prosessorikannasta. Alkuperäisen artikkelin julkaisun myötä moni muu valmistaja on ottanut yhteyttä PC Games & Hardwareen ja kertonut omien jäähdyttimiensä mahdollisista ongelmista Skylake-arkkitehtuurin ohuemman orgaanisen alustan kanssa.

EKL Alpenföhnin mukaan yhtiö ei tee vanhemmille jäähdyttimilleen uusia kiinnityskappaleita juuri tästä syystä. Yhtiön mukaan on tärkeää, että kukin jäähdytin on suunniteltu alusta alkaen sille tarkoitettua alustaa tukevaksi. Tästä huolimatta yhtiö suosittelee kookkaiden ja painavien Skylake-alustaa tukevien jäähdyttimiensä erillistä tukemista paikalleen siirtelyn ajaksi mahdollisten vahinkojen estämiseksi.

Noctuan mukaan yhtiön SecuFirm2-kiinnitysjärjestelmää käyttävät jäähdyttimet eivät aiheuta ongelmia Skylake-alustalla. Yhtiö suosittelee siitä huolimatta 700 grammaa tai sitä enemmän painavien jäähdytysratkaisujen tukemista siirron ajaksi varmuuden vuoksi.

EK Water Blocksin mukaan kaikki yhtiön nykyiset nestejäähdytysblokit, jotka käyttävät PreciseMount-kiinnitystä, tukevat täysin Intelin LGA 1151 -prosessorikannan vaatimuksia, eikä ne aiheuta vahikoa prosessoreille. Vanhempien sukupolvien nestejäähdytysblokit, jotka saattavat fyysisesti sopia myös Skylake-alustalle, voivat puolestaan aiheuttaa ongelmia eikä yhtiö suosittele niiden käyttöä Skylake-prosessoreiden kanssa.

Arcticin mukaan yhtiön kaikki Skylake-alustaa tukevat jäähdyttimet ovat turvallisia, eivätkä aiheuta vahinkoa prosessoreille tai emolevyille. Yhtiö tosin huomauttaa, että esimerkiksi postissa ei voida sulkea pois laatikoiden heittelyä alas parista metristä, joten painavien jäähdyttimien asennusta suositellaan vasta kun tietokone on perillä kohteessaan.

Thermaltake kertoo kaikkien yhtiön nykyisten jäähdytinmallien olevan täysin yhteensopivia LGA 1151 -prosessorikannan ja sen aiheuttamien vaatimusten kanssa. Myös Thermaltake kuitenkin muistuttaa, että esimerkiksi tietokonetta postitettaessa riskejä on aina olemassa, ja painavat jäähyt olisi syytä tukea paikalleen erityisen hyvin siirron ajaksi.

Myös Thermalright liittyy joukkoon kertomalla ettei se tai yhtiön partnerit ole saaneet tieteää ainoastakaan tapauksesta, jossa sen jäähdytin olisi aiheuttanut kuvatunlaisia ongelmia. Yhtiö on suositellut suurikokoisten jäähdyttimien tukemista paikalleen jo vuosien ajan.

PC Games & Hardware, Skylake: coolers can base-1151 CPUs damage [Update 5: Arctic Cooling, Thermalright and Thermaltake] (Google Translate)

 

Petrus Laine

Muropaketin uusimmat