Uusimmat

Ubisoftin kehittäjä: The Divisionin konsoliversiot jarruttavat PC-versiota

08.02.2016 15:21 Petrus Laine

20160208thedivision

Ubisoft on saavuttanut viime vuosina PC-pelaajien keskuudessa liki kirosanan statuksen. Yhtiö on saanut osakseen kyseenalaista kuuluisuutta muun muassa Far Cry 3– ja Watch Dogs -peleistä, joiden myyntiversioissa etenkin PC-pelaajat pettyivät selvästi ensimmäistä esittelyversioita heikompiin grafiikoihin. Jälkimmäisen kohdalla kohua pahensi se, että paremman grafiikan tason mahdollistavia efektejä löytyi edelleen piilotettuna pelin myyntiversiosta.

Kiillottaakseen imagoaan PC-pelaajien keskuudessa yhtiö liittyi viime syksynä Open Gaming Allianceen, eli voittoa tavoittelemattomaan järjestöön joka ajaa PC-pelaajien ja -pelaamisen etuja. Ubisoftin mukaan he liittyivät OGA:an koska PC-pelit ovat yhtiölle tärkeitä, ja he ovat sitoutuneet täyttämään PC-pelaajien tarpeet ja odotukset.

Ubisoft on julkaisemassa odotetun Tom Clancy’s The Division pelin tämän hetkisen aikataulun mukaan 8. maaliskuuta. Yhtiö on kertonut aiemmin, että toisin kuin monissa tapauksissa, PC-versiota kehitetään erillään konsoliversioista, jonka pitäisi taata PC-pelaajille ensiluokkainen kokemus. Monien PC-pelien ongelmista iso osa juontaa juurensa siihen, että PC-versio on tehty suoraan konsoliversiosta kääntämällä. Tästä huolimatta PC-pelaajille näyttäisi jäävän jälleen käsiin lyhyempi tikku, kuin olisi mahdollista.

Team Epiphany pääsi New Yorkiin testaamaan The Divisionin beetaversiota yhdessä nimeämättömäksi jääneen Ubisoftin kehittäjän kanssa. Pelisession ja haastattelun aikana Ubisoftin kehittäjä kertoo, että PC-pelaajien kannalta on hyvä, että he ovat aina pitäneet pelin PC-versiota täysin erillisenä konsoliversioista, jonka vuoksi konsolien rajalliset tehot eivät rajoita samalla tapaa PC-version suorituskykyä, kuin monissa konsolikäännöksissä. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että he ovat joutuneet pitämään pelin suurin piirtein samalla tasolla kuin konsoleilla, koska tilanne olisi epäreilu konsoleita kohtaan, jos PC-versiosta tehtäisiin selvästi niitä parempi.

Allekirjoittanut pääsi testaaamaan The Divisionin beetaversiota reilu viikko sitten. Ainakin oman näkemykseni mukaan PC-pelaajat joutuvat jälleen pettymään, jos odotukset ovat olleet pelin aiempien esittelyversioiden tasollla. Esimerkiksi valaistus vaikuttaa selvästi latteammalta, kuin esimerkiksi viime E3-messuilla, eikä esimerkiksi syvyysterävyysefektit yllä samalle tasolle kuin esittelyt antoivat ymmärtää.

PCGamesN, The Division’s PC version had to be kept ”in check with consoles” or it would be ”unfair”