Uusimmat

XFX valmistelee Radeon RX 460 -näytönohjainta passiivijäähdytyksellä

30.08.2016 13:51 Petrus Laine

XFX:n passiivisesti jäähdytetty Radeon RX 460

Monessa Muropaketin MuroBBS-keskustelualueen näytönohjainaiheisessa ketjussa on noussut esiin aina silloin tällöin ihmettely passiivisesti jäähdytettävien näytönohjainten vähälukuisuudesta. Ihmettely on myös varsin perusteltua, sillä passiivisesti jäähtyvät näytönohjaimet tuntuvat olevan katoava luonnonvara.

XFX on päättänyt lähteä korjaamaan tätä puutetta uudella passiivijäähdytteisellä näytönohjaimella. Expreview-sivuston (Google Translate) mukaan yhtiö valmistelee parhaillaan passiivijäähdytteistä Radeon RX 460 -näytönohjainta esimerkiksi HTPC-kokoonpanoihin. Valitettavasti Polaris 11 -grafiikkapiiriä käyttävän näytönohjaimen kellotaajuudet eivät ole vielä selvillä, mutta lienee turvallista olettaa, ettei passiivisesti jäähdytettyä näytönohjainta ole ylikellotettu valmiiksi. Kuvien perusteella XFX:n tulevaa Radeon RX 460 -mallia jäähdytetään suurehkolla alumiinirivastolla, johon johdetaan lämpöä kahden lämpöputken avulla. Näytönohjaimessa ei luonnolllisestikaan ole lisävirtaliitäntää, ja näyttöulostuloina on yksi HDMI, yksi DisplayPort ja yksi Dual-link DVI-D -liitäntä.