Uusimmat

San Diegon Comic-Con 2013: Leffa- ja sarjisfanien neljän päivän joulu käynnistyy torstaina

16.07.2013 08:36 Muropaketin toimitus

San Diego Comic-Con

San Diegossa vuosittain järjestettävä Comic-Con käynnistyy torstaina. Luvassa on taas neljän päivän haastatteluita, cosplayta, fanitapaamisia, paneeleja, uusien tuotteiden julkistuksia ja paljon, paljon, paljon muuta.

Parasta Comic-Conissa on se, että siitä voi nauttia myös Suomesta käsin. Toki kotisohvalla läppärin kanssa lojuessa jää paitsi julkkisten bongailusta, nimmareiden metsästämisestä ja muusta nörttimessujen taiasta. Samalla kuitenkin säästyy tuntien jonotuksilta ja muilta inhottavuuksilta. Tuoreimmat uutiset löytyvät salamannopeasti internetistä ja luonnollisesti myös Dome.fi seuraa Comic-Conin tapahtumia loppuviikon ajan – ihan varmasti raportoitavaa riittää ensi viikollekin.

Ensimmäinen Comic-Con järjestettiin San Diegossa jo vuonna 1970. Neljässä vuosikymmenessä tapahtuma on kasvanut tuntuvasti ja samalla sen luonne on muuttunut. Vaikka nimi viittaa sarjisgenreen, on SDCC:ssa esillä myös videopelit, elokuvat, animaatiot, tv-sarjat ja lähes kaikki mahdollinen nörttikiva taivaan ja maan väliltä. Vuonna 2010 Comic-Con keräsi San Diegoon peräti 130 000 osallistujaa.

Morgan ”Super Size Me” Spurlock teki viime vuonna dokumentin Comic-Conin kehityksestä ja nykymenosta. Comic-Con Episode Four: A Fan’s Hope on hieman pinnallinen, mutta mielenkiintoinen dokumentti, jossa ääneen pääsevät monet sarjisalan legendat Stan Leesta Joss Whedoniin ja Grant Morrisonista Frank Milleriin. Elokuvaa ei ole Suomessa julkaistu fyysisenä versiona, mutta sen voi vuokrata verkossa (on demand) ainakin Discshopin sivuilta. Filmnet puolestaan tarjoaa pätkän osana elokuvavalikoimaansa, johon pääsee käsiksi kuukausimaksulla.

San Diegon Comic-Conin tapahtumiin ja ohjelmistoon voi tutustua ennakkoon sen kotisivuilla.

Teksti: Tatu Junni

Muropaketin uusimmat