Uusimmat

Animecon 2016 – pokemoneja ja animemusiikkia

20.07.2016 14:57 Kalle "HCJorma" Lounela

Animecon on Desuconin tapaan animen, mangan ja ylipäätään japanilaisen kulttuurin ystäville tarkoitettu tapahtuma, jolla on ikää reilusti enemmän. Animecon on myös edelleen ikärajaton, joten se houkuttelee Japani-faneja vielä laajemmalla skaalalla.

 

Lue juttumme Desuconista: Desucon 2016 – aikuisten animetapahtuma

 

Aiemmin Finncon-scifikokoontumisen kanssa järjestetty animesta ja mangasta kiinnostuneiden juttu irtautui omaksi tapahtumakseen vuonna 2012, jonka jälkeen se perinteisesti järjestettiin Kuopion Musiikkikeskuksessa 9. – 10.7. Tänä vuonna perinnettä rikottiin – kaupunki vaihtui ja siinä samassa myös tilat. Suurempaan. Parempaan. Jyväskylän Paviljonkiin. Tuhannet viikonloppuliput myytiin loppuun jo etukäteen.

Vaikka tapahtuma alkoi vasta lauantaina, työvoima ja muut nimikyltin omaavat pystyivät hakemaan lätkänsä jo perjantaina. Kaulanauhalappuni saatuani luikahdin ovelasti katsomaan maanmainion Pokémon-musikaalin hienosäätöharjoituksia. Katsomoon livahti myös Animenz, toinen Animeconin kunniavieraista. Animenz on Youtubesta tuttu tai tuntematon, taitava anime- ja pelimusiikkia näppäilevä mies.

Musikaalityyppien valuessa lavan taakse vaihtamaan siviilivaatteitaan päälleen Pokémon-peleistä tutut sävelet alkoivat soida. Kuin Pikachun salamaniskusta musikaalitiimi oli soittimen ympärillä hymyilemässä kyyneleet silmäkulmissa. Yli viisitoista vuotta pianoa soittanut saksalainen yllätti meidät kauniilla sormitanssillaan koskettimien yllä. Jumankekka, sunnuntain Animenz-konsertista tulisi mahtava.

Animecon 2016

Näin pohdin perjantaina. Sunnuntain saapuessa tuli selväksi, ettei mitään konserttia olla menossa katsomaan. Kokemukseni pysyttelivät pöntönläheisesti oksennustaudin iloissa, juosten vessan ja sängyn väliä. Ei konserttia. Ei AMV-kilpailua. Vain huonoa oloa.

Pettymystä hitusen helpotti avajaisissa saatu toinen maistiainen Animenzin taidoista. Nöyrä pianotaituri vakuutti sillä vähällä, josta pääsin nauttimaan. Kuulopuheiden mukaan hänen esiintymisensä oli kaikkea muuta kuin pettymys konserttia innolla odottaneille. Twitterin mukaan taituri itse oli tyytyväinen konserttinsa ohella myös Suomi-vierailuun.

Animecon 2016

Animecon 2016

 

Satuin juuri sopivasti paikalle, kun kauppakojuilla vierailleet herrasmiehet esittelivät löytöjään: taitavan fanin piirtämää Pokémon-taidetta sekä suomalaisesta sotaveteraanista Simo Häyhästä tehtyä mangaa. Häyhä ja kumppanit ovat tietenkin naisia henkilöiden alkuperäisestä sukupuolesta riippumatta, koska miksipä ei! Kuvan kätösissä kyseistä Valkoista noitaa suomeksi käännettynä.

Animecon 2016

Animecon 2016

 

Nappasin ajoissa hyvän paikan cosplaykisan kuvaamista varten. Lauantaina tarjolla oli yksilökisa, jonka lisäksi tapahtuma-alueelta oli käyty noukkimassa kourallinen taidokkaita puvustelijoita lavalle. Esiintyjillä oli niin monta upeaa asua, että käsi – ja kamera siinä samalla – vallan tärisi innostuksesta. En ota siis mitään vastuuta huonoista kuvista, minkä sitä innostukselleen mahtaa.

Animecon 2016

Animecon 2016

Animecon 2016

Animecon 2016

 

Koska Animecon rikkoi perinteitään, seurasin minä perässä osallistumalla ensimmäistä kertaa ennakkoilmoittautumista vaativaan ohjelmaan. Beyblade-hyrrät olivat kova juttu meidän vähän nuorempien lapsuudessa ja nyt muistoja pääsi verestämään laukaisemalla taistelevat pyörylät areenalle huutojen kera.

Animecon 2016

 

Teknisiltä ongelmilta ei vältytty, mutta hyrrien pyöriessä taistelijoiden silmät kiiluivat innosta niin, ettei odottelu tainnut haitata sietämättömän paljoa.

Animecon 2016

 

Otin tällä kertaa nenään urakalla. Ensimmäinen otteluni meni penkin alle ja tipahdin häviäjien taisteluihin.. joissa pyörin itsemurhakierteillä totaaliseksi hyrräluuseriksi. En tainnut voittaa yhtäkään erää. Siitä huolimatta oli todella hauskaa vedellä nauhaa ikuisuuksien jälkeen!

Animecon 2016

Animecon 2016

 

Koko Beyblade-kisan kruunasi TUTTIRITARI! Lapsuuden sankari kunnioitti jalosti hyrräilyä läsnäolollaan – rakkaat lupsuttimet mukanaan tietenkin.

Animecon 2016

 

Katso toki loput kuvat oheisesta cosplay-kisagalleriasta, mukana jäätävä määrä upeita pukuja ja hitusen yleistä tunnelmaa:

 

Seuraavan Animeconin tulosta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta eiköhän semmoinen ole suunnitteilla taas ensi kesäksi. Lisää tämän vuoden tapahtumasta voit vilkuilla kotisivuilta.

 

Lisätietoja: https://2016.animecon.fi/fi/

 

Teksti ja kuvat: Kalle ”HCJorma” Lounela

 

Lisää aiheesta

Erityisesti japanin viihdeteollisuuteen keskittyvää puheohjelmaa oli laidasta laitaan, mutta kattavasta valikoimasta huolimatta ohjelmalehtistä selatessa silmääni ei pistänyt mieleistä kuunneltavaa. Ohjelmanpitäjät ovat vapaaehtoisvoimin värvättyjä, intohimoisia harrastajia, kuten koko muukin työvoima.

Piipahdin kumminkin pikaisesti piirretyn pornon syvällisyyttä pohtivassa paneelissa ottamassa pari kuvaa, jotta voin julkaista jutun repivällä otsikolla animenörttien irstailusta.

Desucon 2016 – aikuisten animetapahtuma