UUSIMMAT

Arvio: Syksyn Marvel-sarjakuva-albumeista yksi on yli muiden

03.09.2015 15:01 | Tatu Junni

Syksy saa ja Marvel-fanit uutta luettavaa. Elokuun lopulla kirjakauppojen hyllyille saapui kovakantiset kokoelmat niin Kostajien, Hämähäkkimiehen kuin Ryhmä-X:nkin seikkailuja.

Kostajien seikkailuja on Suomessa saatu seurata vuoden 2011 lyhytikäiseksi jääneen lehden jälkeen lähinnä valkokankaalta, joten Avengers – Kostajat kokoon -albumi on lähtökohtaisesti tervetullut uutuus julkaisuohjelmaan. Tekijätiimikin on melkoinen: käsikirjoittaja Brian Michael Bendisin ja piirtäjä Mark Bagleyn rupeama Ultimate Spider-Manin parissa edustaa edelleen Marvelin parasta antia 2000-luvulla.

Vaan kaakin kalu soikoon, mikä pettymys onkaan tarjolla!

Kostajat kokoon jää kauas parivaljakon Ultimate-tarinoiden tasosta, eikä albumi yllä edes Marvelin supersankaritarinoiden keskikastiin. Tarjolla on yksioikoinen seikkailu, joka koostuu pitkälti loputtomista taistelumyllytyksistä. Kaikesta paistaa läpi, ettei Thanoksen maailmanvalloitussuunnitelmista kertova tarina ole kiinnostanut edes Bendisiä itseään. Kun vielä Mark Bagleyn kuvitus on Danny Mikin tussaamana parhaimmillaan luonnosmaista ja pahimmillaan hätiköityä sotkua, kannattaa laatutietoisen Marvel-fanin suosiolla jättää albumi hyllyyn. Suosittelen tilalle vaikkapa Kostajien Loputonta sotaa, jonka Egmont julkaisi pari vuotta sitten.

Avengers – Kostajat kokoon on selkeästi suunnattu nuorille lukijoille sekä niille Marvel Studiosin ystäville, jotka eivät vielä ole lukuharrastusta löytäneet. Tästä kielii tarinan pinnallisuuden lisäksi elokuvista tuttujen hahmojen määrä sekä Guardians of the Galaxyn pakotettu vierailu tarinassa. Pisteeksi i:n päälle Antti Poussan suomennos suosii hyvin lapsekkaita ilmauksia.

Mitä nuorempi lukija on, sitä enemmän Kostajat kokoon -albumista todennäköisesti saa irti. Varttuneempi väki jää harmittelemaan, ettei Egmont valinnut julkaisuohjelmaansa vaikkapa Jason Aaronin käsikirjoittaman Thanos Rising -minisarjan.

kostajatkokoon

Avengers – Kostajat kokoon | 192 sivua

Lapsellisuus ja aivottomuus eivät vaivaa Warren Ellisin kirjoittamaa Ryhmä-X-tarinaa Aavelaatikko. Astonishing X-Men -lehden tarinoista koostettu muhkea kokoelma on parhaita mutanttiseikkailuja pitkään aikaan, joten ei ihme, että se myytiin loppuun Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Paras vertailukohta Aavelaatikolle on Grant Morrisonin legendaariset New X-Men -tarinat 2000-luvun alkupuolelta. Jo tämä kertoo julkaisun kovasta tasosta.

Aavelaatikko sijoittuu M-päivän jälkimaininkeihin, aikaan ennen Ryhmä-X vastaan Kostajat -tarinaa, jonka merkeissä X-Men-lehti päättyi Suomessa vuonna 2013. Ajallinen epäjärjestys ei haittaa – turha Ryhmä-X:n uusimpia seikkailuja olisi edes pyrkiä julkaisemaan, kun omaa lehteä ei mutanttijengillä enää ole.

Warren Ellisin parhaiden klassikkojen tasolle Aavelaatikko ei ihan yllä, mutta sangen rouhevaa tarinaa brittiherra iskee tälläkin kertaa. On vaihtoehtoisia maapalloja, geenimanipuloituja mutantteja ja hulluksi tulleita neroja. Kiitos Ellisin, tutuistakin hahmoista revitään irti enemmän kuin yleensä. Esimerkiksi Peto on tällä kertaa alati kiimainen kissimirri, joka etsii epätoivoisesti keinoa palauttaa mutanttirotu menneeseen loistoonsa.

Myös muista tutuista hahmoista löydetään uusia puolia vaihtoehtoisten tulevaisuuksien myötä.

”Loganin hakkaaminen tajuttomaksi kävi helposti. Loganin herääminen tulen sytyttyä tulen sytyttyä otti koville. Paranemiskyvyn luovuttamiseen meni vajaat kymmenen tuntia. Sitten hän alkoi haihtua savuna ilmaan. Yö on rauhaisa. Täällä ei ole aaveita, vain minä. Enkä minäkään kauaa.”

Simone Bianchin, Alan Davisin, Clayton Crainin ja Kaare Andrewsin kuvittama Aavelaatikko on lohdutonta, karua ja mahtavaa kamaa. Suosittelen vahvasti.

Marvel

X-Men – Aavelaatikko | 304 sivua

Aavelaatikkoa perinteisempää Marvel-menoa tarjoilee Hämähäkkimies-lehden vuosikerran 1985 ensimmäinen osa, joka kattaa lehdet tammikuusta kesäkuuhun. Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Hämiksellä mennyt 30 vuotta sitten järin hyvin. Seittiseikkailut olivat sekä kuvitukseltaan (Ed Hannigan, Bob Hall jne.) että tarinoiltaan (Bill Mantlo, Marv Wolfman jne.) parhaimmillaankin vain keskitasoa. Vuoden 1985 valopilkuiksi kohosivat Suomessa Viitan ja Tikarin ensiesiintyminen sekä tulisieluisen Red Sonjan vierailu.

”Näkkäri 1985:n” parasta antia edustavat Hämähäkkimiehen omien tarinoiden sijaan John Byrnen Ihmeneloset, jotka seikkailivat lehdessä kakkossarjana. Byrnen varsinaisia klassikkoja ei albumissa nähdä, mutta esimerkiksi Blastaarin ja Tohtori Von Doomin kenkkuilut toimivat ihan mukiinmenevästi.

Kuten Hämähäkkimiehen aikaisemmatkin näköispainokset, myös 1985 tarjoaa herkullisen katsauksen menneeseen maailmaan. Tarinoiden oikeinkirjoitus sakkaa ja muitakin pikkuvirheitä vilisee lehtien sivuilla. Kirjepalstalla Mail-Man tekee parhaansa selittääkseen, miksi toimituksen suunnalla on sössitty ja miten jatkossa hommat hoituvat paremmin.

”Olen saanut useita kirjeitä, jotka koskevat sankariemme outoja nimiä. Hämähäkkimies 10/84 oli Tuomari-niminen hahmo muuttunut Rankaisijaksi, Ihmenelosten jäsenten nimet olivat uusia etc. Asia on nyt kuitenkin selvä, sillä suomentajamme on saanut käsiinsä vanhempia numeroitamme ja tulee tulevaisuudessa käyttämään esim. Ihmenelosten jäsenten alkuperäisiä nimiä”.

Kovin oli sarjakuvien julkaiseminen kotikutoisemmalla pohjalla vuonna 1985 kuin 30 vuotta myöhemmin…

Kaikkinensa Hämähäkkimies 1985 on ihan pätevä, mutta kaikkinensa melko yhdentekevä julkaisu. Sen tarinoista ei riitä iloa pidemmäksi aikaa, joten jos rahasi riittävät uusista Marvel-julkaisuista vain yhteen, olkoon se Ryhmä-X:n Aavelaatikko.

hamis1985

Hämähäkkimies 1985 – osa 1 | 312 sivua