Uusimmat

Arvostelu: Ryhmä-X:n Vuosikerta 1984-1985 on herkullinen nostalgiatrippi

15.09.2014 11:50 Muropaketin toimitus

X-Men

Ryhmä-X:n oman lehden rantautumisesta Suomeen tuli tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Valitettavasti mutanttijengi sai kirvestä kalloon viime vuoden lopulla; kehnot myyntiluvut veivät lehden vuosien kituuttamisen jälkeen viimein kuuden sylen syvyyteen.

Onneksi Egmont-kustannus noteeraa merkkivuoden sentään Hämähäkkimiehen mallia mukailevalla näköispainoksella Ryhmä-X:n ensimmäisistä lehdistä. Ryhmä-X Vuosikerta 1984-1985:n materiaali koostuu enimmäkseen Chris Claremontin ja John Byrnen tarinoista, eli tarjolla on Ryhmä-X:ää klassisimmillaan.

Lähes 400 sivua sisältävä ja komeasti kovakantinen kokoelma kattaa Ryhmä-X -lehden alkuvaiheet numerosta 1/1984 numeroon 4/1985. Vuonna 1984 lehtiä ilmestyi yhteensä kolme ja vuonna 1985 yhteensä kaksitoista, joten albumin nimi on sinänsä hieman harhaanjohtava. Osa vuoden 1985 numeroista jää odottamaan seuraavaa kokoelmaa, ja tarina loppuu uusien lukijoiden kannalta ikävästi kesken. Egmontin puolustukseksi on kuitenkin todettava, että Claremontin tarinat jäivät aina jossain määrin kesken. Mies tunnetusti rakasti saippuaoopperoita, joista osa saattoi venyä yli vuosikymmenenkin mittaisiksi.

X-Men

Näköispainoskokoelman rungon koostavat Uncanny X-Men -lehden numerot #113-#130. Alkujaan 1970- ja 1980-lukujen taitteessa Pohjois-Amerikassa ilmestyneissä tarinoissa Ryhmä-X:n ydinkokoonpanon muodostavat Kyklooppi, Storm, Painajainen, Kolossi, Banshee ja Wolverine. Myös Jean ”Feeniks” Greylla, Charles Xavierilla, Moira MacTaggertilla, Havokilla ja Polariksella on ratkaiseva rooli juonenkäänteissä. Kokoelman loppupuolella mukaan ehtivät myös uudet tuttavuudet Varjokissa ja lauantai-illan huumassa synnytetty Dazzler – eli ”Säihky”. Sivuhahmoista voi bongata muun muassa Wolverinen tulevan mielitietyn Marikon.

Mutanttimeininki oli vuosina 1984–85 melkoisen kansainvälistä. X-Miehien maailmankiertue alkaa Etelämantereen alle levittäytyvästä Kadonneesta valtakunnasta ja jatkuu Japaniin, Kanadaan, Pohjois-Amerikkaan ja aina Muirin saarelle, Skotlantiin saakka. Matkoillaan sankarit saavat vastaansa liudan klassikkovihollisiaan, kuten Magneton, Sauronin, Armottoman, Proteuksen ja Helvetintulen klubin.

Chris Claremontin ja John Byrnen kynäilyjen lomaan on mahtunut myös muutama numero vanhaa Ryhmä-X:ää X-Men-lehden numeroista #65-#66 ja What If? -jossittelujulkaisun numerosta #37. Dennis O’Neilin, Neal Adamsin, Roy Thomasin ja Sal Busceman kynäilemät seikkailut ovat kuitenkin Claremont-Byrne-tiimin rinnalla niin kehno esitys, että on vaikea ymmärtää, miksi niitä haluttiin aikoinaan lukijoille esitellä.

X-Men

Vuosikerta 1984–1985 on mainio nostalgiatrippi, mutta ei Chris Claremontin kirjoittamaa Ryhmä-X:ää ihan parhaimmillaan. Pidempiä juonikuvioita pohjustetaan jo, mutta sittenkin useimmat tarinat pohjaavat liikaa pitkitettyihin taistelukohtauksiin. Punainen lanka ei ole vielä kunnolla mutanttimaestron hyppysissä.

Erityisen ontuvaa on hahmojen käsittely; monet sankarit rakentuvat aivan liikaa kansallisten kliseiden varaan. Esimerkiksi piippua poltteleva, vihreään pukeutuva irkkupunapää Banshee lukee vapaa-ajallaan James Joycea ja huudahtaa järkyttyessään ”Pyhä Patrick!”. Kolossia puolestaan piinaa huono omatunto: voiko kunnon neuvostoliittolainen kuulua yhdysvaltalaiseen supersankariryhmään? Albumin hupaisimmassa kohtauksessa Kolossista aivopestään kunnon toveri, jonka haalareita koristaa sirppi ja vasara!

Selkeimmin raakilevaiheessa on Wolverine. Ahmamutantin paranemisvoimaa ei noteerata vielä lainkaan ja luonteeltaankin hahmo on melko kaukana Chris Claremontin ja Frank Millerin minisarjan versiosta. ”E-Ei oo sa-sanottavaa”, mies ulisee jäätyään taistelussa alakynteen. No, maistuu Wolverinelle sentään asianmukaisesti jo olut ja savukkeet. Pirtelöbaarissakin pitää ensimmäiseksi päästä selaamaan pornolehtiä – uskonnollisen Painajaisen kauhuksi.

X-Men

Ryhmä-X:n sarjakuvaseikkailujen ohella Näköispainos 1984–1985 tarjoaa herkullisen katsauksen Suomen 80-luvun sarjakuvakenttään. Lehdet on toimitettu ”vähän sinne päin”. Metsäsen ja Mail-Manin suomennokset ovat paikoin hyvinkin omaperäisiä, puhekuplien tekstit asemoitu miten sattuu ja lukijapalstallakin ollaan hieman eksyksissä.

Mail-Man myöntää suoraan, ettei tiedä tiettyjä asioita, mikä ei olisi tullut kuuloonkaan myöhempinä aikoina. Tulkitsijasta on kiinni, kasvoiko Mail-Manilla sittemmin tietous vai ego.

Suomalainen Ryhmä-X oli alkuaikoinaan ihastuttavan kotikutoinen lehti. Vastaava amatöörimäinen ote ei tulisi kuuloonkaan tänä päivänä, mutta nyt sama ominaisuus tekee Egmontin julkaisemasta näköispainoksesta vielä astetta maukkaamman julkaisun. Tarjolla on ikkuna maailmaan, johon ei ole enää paluuta. Haikeudesta huolimatta näkymä on kiehtova.

X-Men

Teksti: Tatu Junni

Muropaketin uusimmat