Arvostelu: Uusi Ornette Birks Makkonen -albumi on mielenkiintoinen kokeilu
Kansa karkeloimaan! Suomen sarjakuvantekijöiden eliittiin kuuluvat Pauli Kallio ja Ville Pirinen ovat saaneet valmiiksi uuden Ornette Birks Makkonen -albumin. Alkujaan teosta lupailtiin jo viime syksylle, mutta aikataulut venähtivät useammalla kuukaudella. Vaan hittoakos tuosta, hyvää kestää kyllä odottaa.
Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina (Suuri kurpitsa, 2016) poikkeaa Pauli Kallion ja Ville Pirisen aikaisemmista julkaisuista sekä teemansa että toteutuksensa puolesta.
Albumi koostuu 12 lyhyestä tarinasta, joissa Ornette Birks Makkonen kohtaa suomalaisen sarjakuvan klassisia hahmoja eri vuosikymmeniltä. Kunnioittavaan kierrätykseen ovat päässeet Professori Itikainen, Pekka Puupää, Maan mies Marsissa, Kieku ja Kaiku, Joonas, Poikamme musisoivat, Mämmilä, Viivi ja Wagner, Kiroileva siili, Fok_It ja Kramppeja ja nyrjähdyksiä.
Lupa hahmojen käyttöön irtosi tekijöiden mukaan helpolla – ainoastaan Muumien oikeuksienhaltija Moomin Characters kieltäytyi tarjouksesta. Siitä huolimatta albumissa on mukana hieno yhden sivun mittainen Haikeat hyvästit Muumilaaksolle, jossa Ornette käyskentelee aidatun onnelan laitamilla.
Albumin villi idea sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun Sastamalaan perusteilla ollut suomalaisen kirjan museo Pukstaavi halusi esille myös kotimaista sarjakuvaa. Kalliolta ja Piriseltä tilattiin kymmenen sivun mittaista sarjakuvaa, joissa heidän oma hahmonsa Ornette Birks Makkonen kohtaa tuttuja sankareita. Nämä ”demot” ovat edelleen esillä Pukstaavin toisessa kerroksessa.
Alkuperäisille sarjoille tehdään kunniaa hienolla tavalla. Pirisen viiva vääntyy moneksi, oli esikuvana sitten Juho Juntusen underground-rujoilu tai Joonas Rinta-Kannon modernimpi ruutuilottelu. Uutuusalbumin punaisena lankana toimii Ornetten seikkailuihin aina vahvasti kuuluva musiikki. Teräväkielinen tiskijukka esimerkiksi perehdyttää Kiekun ja Kaikun rämebluesin saloihin ja pitää Viiville ja Wagnerille parimusiikkiterapiaa.
Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina on kokeellisuudestaan huolimatta mukaansatempaava teos. Hyvinkin viihdyttävä kokonaisuus toimii samalla hienona kunnianosoituksena sellaisillekin suomalaisille sarjakuvataiteilijoille, jotka suuri yleisö on jo unohtanut. Mitä paremmin genre on hallussa, sitä enemmän iloa Pauli Kallion ja Ville Pirisen novelleista saa irti.
Aikaisemmista sarjakuvistaan tuttuun tapaan tekijät taustoittavat sarjakuvien taustoja tarinoiden lomassa. Lukijat saavat oppia ”kommenttiraidalta” esimerkiksi sen, miten pihalla Lars Jansson oli 90-luvulla muumien hiihtotaidoista…
