Uusimmat

Breaking Badin luoja tekee HBO:lle sarjan Jonestownin joukkoitsemurhasta

11.09.2016 13:33 Aki Lehti

Raven kertoo Jim Jonesin Kansan Temppeli -lahkosta.

Breaking Bad – ja Better Call Saul -sarjojen luojana parhaiten tunnettu Vince Gilligan toimii HBO:n uuden Raven-sarjan käsikirjoittajana ja vastaavana tuottajana.

Raven kertoo Kansan Temppeli -uskonlahkosta ja sen johtaja Jim Jonesista, joka vuonna 1978 järjesti joukkoitsemurhan Jonestownin kaupungissa juottamalla seuraajilleen lääkärin sekoittamaa, syanidia ja rauhoittavia lääkkeitä sisältänyttä Flavor-Aid-mehutiivisteestä tehtyä juomaa. Joukkoitsemurhassa kuoli yli 900 ihmistä.

Ravenissa on mukana myös Breaking Badista tuttu Michelle MacLaren, joka toimii ohjaajana. Gilliganin ja MacLarenin lisäksi vastaavana tuottajana toimi myös näyttelijä Octavia Spencer.

Raven kertoo Kansan Temppeli -lahkon tarinan sen idealistisesta alusta kammottavaan loppuun. Se keskittyy johtaja Jonesiin, mutta seuraa myös kultin jäseniä, joista useimmat olivat aivan tavallisia ihmisiä.

Sarja perustuu journalisti Tim Reitermanin kirjaan Raven: The Untold Story of Jim Jones and His People by Tim Reiterman.

raven

Lähde: Deadline

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat