Uusimmat

Comic-Con 2015: Uusi Sherlock -sarja jatkuu vihdoinkin ensi jouluna [video]

12.07.2015 11:00 Muropaketin toimitus

Sherlock.

Benedict Cumberbatchin ja Martin Freemanin tähdittämä pitkä spesiaalijakso näytetään myös elokuvateattereissa.

Uusi Sherlock -sarjan faneilta vaaditaan melkoiset määrät kärsivällisyyttä.

Sarjan 3. kauden viimeinen jakso esitettiin tammikuussa 2014 ja seuraavan kauden piti alkaa tämän vuoden joulukuussa. 

Comic-Conissa sarjan keskustelupaneelissa Uuden Sherlockin luoja ja käsikirjoittaja Steven Moffat kertoi ettei hän ole vielä edes aloittanut 4. kauden työstämistä. Sitä tuskin nähdään ennen vuotta 2017.

Onnenksi hänellä oli myös hyviä uutisia, sillä sarjan 1800-luvulle sijoittuva erikoisjakso on aikataulussa ja se esitetään tämän vuoden joulukuussa.

Spesiaalissa Benedict Cumberbatchin Holmes ja Martin Freemanin Watson päätyvät 1800-luvulle ratkomaan rikoksia.

Moffat kertoi myös aikeista esittää pitkä spesiaalijakso fanien iloksi elokuvateattereissa ympäri maailman. Mahdollisesta Suomen ensi-illasta ei ole vielä mitään tietoa.

Kaikki Dome.fi:n San Diego Comic-Con 2015 -uutiset

Teksti: Aki Lehti
Lähde: YouTube

Muropaketin uusimmat