UUSIMMAT

Flow 2013: Perjantain unettavan tylsä Alicia Keys

10.08.2013 15:31 | Muropaketin toimitus

Flow-perjantain kiinnostavimmat aktit löytyivät tuttuun tyyliin pikkulavoilta

Suvilahden telttalavat olivat perjantaina onneksi vielä paikoillaan yöllä riehuneen ukkosmyrkyrskyn jälkeen. Järjestelyt toimivat taas loistavasti, ja musiikin lisäksi monipuoliseen ruoka-, ja juomatarjontaan tutustumiseen olisi saanut tuhlattua vaikka koko illan. Lisäpisteitä juhlat saavat siitä, että melkein koko alue oli tänä vuonna anniskelualuetta. Bisseä sai ryystää vapaasti kaikkialla lukuunottamatta päälavan edustaa.

Ilta alkoi sisätiloissa Cirkon The Other Sound-lavalla, jonne on jo useamman vuoden ajan sijoitettu festarin häröimmät aktit. Viideltä iltapäivällä Käppi/Nyrhisen jouhikko-punk raikasi täysillä. Miehet raapivat siis punk-klassikoita kanteleella ja jouhikolla. Herrat onnistuivat ansaitsemaan ”Flow-perjantain viralliset kylähullut”-tittelin, ja se ei ole helppo palkinto voittaa. 

Päälavan reippaimmasta menosta vastasi hienon Kallio -levyn tänä vuonna julkaissut Dalindéo. Harvemmin kuulee jatsinkakkaa tuutattavan moisella volyymilla. Bändin matka halki Kallion oli monipuolinen, ympäri maailmaa musiikillisia vaikutteita napsinut. Ehkä se tarvitsisi vielä vähän lisää puliukko-rosoa ja vanhan Puukkobulevardin vaaran tuntua. Toisaalta mitäs minä jatsista ymmärrän.

Takaisin sisätiloihin Other Soundille tsekkaamaan Atom™  eli Uwe Schmidt. Järjettömän määrän levyjä yli kolmekymmentävuotisen uransa aikana julkaissutta Schmidtia tavataan kutsua elektrolatinon isäksi. Nyt kuultiin lähinnä uusimman Hd-levyn biisejä, jotka simppeliydessään toivat mieleen sunnuntaina Flow´ssa soittavan Kraftwerkin. Surinassa ja pörinässä oli mukana mukavasti itseironiaa ja huumoria, vaikka herra Schmidt ottaakin musiikkinsa todella vakavasti. Esitys oli kuulemma vaatinut useamman tunnin mittaisen soundtsekin. Other Sound on pieni hikinen koppi johon mahtuu ehkä 200 ihmistä, ja jossa esityksiä seurataan tuoleilla tai lattialla istuen. Tämän keikan ajaksi ne tuolit olisi voinut kiikuttaa hevonhelvettiin. Nyt jengi vain möllötti paikallaan tanssimusakeikalla. Itse asiassa heran olisi voinut laittaa mieluummin soittamaan Black Tent-lavan pimeyteen.

Pari vuotta sitten Heineken-lavalla teki comebackin suomisikailuräpin kulttiryhmä MC Taakibörsta. Tänä vuonna oli Vähäiset Äänet ”superkokoonpanon” vuoro. Heineken-lavan homma toimii siis niin, että jengi saa äänestää mitä bändejä haluaa nähdä. Olisi voinut luulla että kovin moni ei edes muistaisi Vähäiset Äänet-kokoonpanoa jostain vuosituhannen vaihteesta. Lavan edusta oli kuitenkin täynnä ihmisiä, koska Vähäisissä Äänissä vaikutti / vaikuttaa Ruudolf, Karri Koira, Tono Slono ja DJ Henry Lee. Kokoonpano soundasi juuri sopivan rupiselta, olivatkohan he ehtineet edes treenata? Yhden biisin väittivät rustanneensa puoli tuntia ennen keikkaa ja tekstit siihen kymmenessä minuutissa. Totta tai ei, niin mukavan köpöltä se kuulosti. Hauskaa hassuttelua, vaikka läppä alkoi kyllästyttää muutaman biisin jälkeen. Erikoismaininta Ruudolfin todella törkeästä Jersey Shore-lookista. Vähän vielä lisää solariumrusketusta, kiitos! Tuossa jotain siloposkia vuosien takaa:

Sinisessä teltassa soittaneen Minä ja Ville Ahosen Ville Ahosta taisi tällä kertaa keikka jännittää tavallista enemmän, ainakin päätellen miehen levottomista jaloista. Kevättalvella toisen levynsä julkaissut taiderock-orkesteri keräsi jättitelttaan kunnioitettavan määrän yleisöä. Uuden Mia-levyn kappaleista moni vaatii yleisöltä keskittymistä ja hiljaisuutta. Hissuttelubiisien aikana jengi ei valitettavasti tajunnut pitää turpaansa kiinni, vaan mölinä peitti lavalta tulleen musiikin alleen. Omituista, sillä esimerksi Ilosaarirockissa kuulijat tajusivat jutun juonen saman tien, vaikka materiaali ei kaikille tuttua ollutkaan. Lavan edusta oli täynnä tosifaneja, ja siellä settiin sai keskittyä rauhassa. Parhaiten toimivat äänekkäämmät biisit. Mustan virran päättävän konejumputuksen aikana Ahonen intoutui taas mielipuoliseen tanssiin, ja setin päättänyt pikkuhitti Ennen kuin kuolen sai aikaan positiivisen haikean fiiliksen. Sydän Sydämestä tutun Tuomas Skopan stemmat sopivat hienosti yhteen Ahosen laulun kanssa.

Chan Marshall eli Cat Power veti sinisen teltan totaalisen tukkoon. Väkisin änkemällä miksauskopin etupuolelta löytyi tilaa ihmetellä naisen vähän sitä sun tätä sekoittavaa musiikkia. Folkia, kantria, taidepoppia ja särökitaroita yhdistävä materiaali toimii levyillä hämmästyttävän hyvin. Lähinnä viimeisimmän Sun-levyn biiseihin painottunut keikka oli silti vähän pettymys. Levy on hyvä, mutta livenä touhu oli monipuolisuudestaan huolimatta väsyneen oloista. Yleisö meni keikasta totaalisen sekaisin, ja jälkeenpäin monet ylistivät sen illan parhaaksi esitykseksi. Omaan korvaan tutut biisit kuulostivat jostain kumman syystä niin sanotulta Greyn Anatomia-haahuilumusiikilta. Tiedätte varmaan kökkösarjan kai joka jakson lopussa tulevan kohtauksen jossa päähenkilöt haahuilevat sydänsuruissaan sateessa / rannalla / kadulla / sairaalan käytävillä? Cat Powerin hienot biisit muuttuivat keikkatilanteessa juuri tuollaiseen kohtaukseen sopivaksi musiikiksi. Ehkä odotukset olivat vain liian korkealla. Huonoksi vetoa ei missään nimessä kuitenkaan voi kutsua. 

Paikalla oli perhanasti noin kaksikymppisiä naisia, jotka olivat tainneet tulla paikalle vain Alicia Keysin takia. Laulajattarella on älytön kasa hittibiisejä, mahtava ääni ja karismaa vaikka muille jakaa, mutta silti keikan aikana alkoi nukuttaa. Suurin syy tähän oli neidon perhanan tylsä taustabändi. Slovarit joissa Keys soitti pianoa toimivat tanssibiisejä paremmin. Keys selvästi nautti esiintymisestä, ja vaikka hän on laulanut jo vuosikausia jättilavoilla, niin iso telttalava olisi ollut tälle esitykselle oikea paikka. Moinen on tietysti nykyään mahdotonta, päälavan edusta oli aivan täynnä populaa. Niin helvetin taitava kuin Keys onkin laulamaan, niin suoritus oli liiankin hyvä. Järjetön syy kitistä, mutta loputon virheettömyyskin voi olla pidemmän päälle tylsää. 

Festareiden paras paikka esiintyä taisi olla Black Tent, jossa oli nimensä mukaisesti tarpeeksi pimeää. Aku Raski eli Huoratron oli uudistanut settiään. Miehen esiintyminen oli tuttua, aggressiivisen metallista tanssimusaa yhdistettynä karismaattiseen heilumiseen ja älyttömään strobovilkutukseen. Tässä vaiheessa toimittajalta alkoi kuitenkin loppua virta ja täyteen ahdettu teltta alkoi ahdistaa. Varsinkin kun paikalle oli eksynyt urpoja jotka eivät tainneet olla käyneet konemusakeikalla koskaan aiemmin. Typerää tönimistä ja palavien röökien kanssa naamaa kohti heilumista. 

Harmittamaan jäi Blixa Bargeldin soolokeikan missaaminen. Lauantaina esiintyvän Nick Caven Bad Seeds-orkesterissa vuoteen 2003 asti soittanut ja Einstürzende Neubautenin perustajana tunnettu mies esiintyi Other Sound-lavalla. Sisälle pääseminen oli täysin mahdotonta.  

Flow´n perjantai vakuutti ja jätti todella hyvät fiilikset. Festareiden kattaus on tänä vuonna niin järjettömän kova lauantaina ja sunnuntaina, että perjantai tuntui vasta lämmittelyltä.

Teksti: Aki Lehti

Kuvat: Samuli Pentti, Tomi Palsa, Jussi Hellsten / Flow Festival