UUSIMMAT

Flow 2015: Vanhoja pieruja ja tuoretta rosoista jytää

16.08.2015 14:42 | Muropaketin toimitus

Pet Shop Boysin sliipattu poptaide ja Jukka Nousiaisen romuluinen rock kumpuavat täsmälleen samasta paikasta eroistaan huolimatta.

Jukka Nousiainen perkele!

Flow-lauantai alkoi ikävillä uutisilla: Jukka ja jytämimmit olivat hajonneet juuri ennen festivaalikeikkaansa. Virallista tiedotetta asiasta ei missään vaiheessa julkaistu, mutta klo 16.00 Bright Balloon 360° -pallolavalle Nousiainen nousi yksin, ilman Jytämimmejä.

Niin paljon kuin asia harmittikin, niin tuntia myöhemmin kaikki oli annettu anteeksi. Nousiainen soitti koko päivän parhaimman keikan, jonka jälkeen nähdyt Pet Shop Boysin, Belle and Sebastianin, Future Islandsin ja lukuisten muiden loistovedot eivät tuntuneet oikein miltään.

Viime vuonna ilmestyneen Nousiaisen Huonoa seuraa -levyn laulut saivat seurakseen uusia biisejä. Tämän miehen tapauksessa uudet biisit todellakin ovat uusia. Helsinkiin ajaessaan uuden laulun raamit keksinyt muusikko soitti sen saman tien Flow-yleisölle, laulun jota monella muulla muusikolla ei taatusti olisi ollut munaa esittää. Raakile toimi kuitenkin täysillä, sillä siinä kiteytyi Nousiaisen koko kantria, bluesia, rockia ja vähän iskelmääkin sekoittavan musiikin kantava ajatus: heittäydy, elä hetkessä ja mahdolliset virheet ovat vain positiivinen asia.

Verbaalisen neron laulujen sanoista saivat selvää nekin, joille kappaleet eivät olleet aiemmin tuttuja. Kitarametelivyöry ei hukuttanut lyriikoita alleen, sanoja jotka saivat yleisön nauramaan ääneen. Seuraavana hetkenä Nousiainen hissutteli vakavana ja jokainen reilusta tuhannesta pallolavan katsojasta ymmärsi olla hiirenhiljaa.

Viimeisenä kappaleena Nousiainen soitti ehkä hienoimman koskaan kuulemani Townes van Zandt -lainakappaleen. Se on melkoinen kehu, sillä folkin mestarin lauluja on coveroinut suunnilleen jokaa toinen kuuluisa muusikko. 

Flyin’ Shoes oli suomeksi Siivet kii, laulu jonka esitys ja käännös olivat täyttä neroutta. Mestari van Zandt ei vain hymyillyt pilvenreunalla, vaan oli paikan päällä, Nousiaisen sisällä, äänessä, kitaraa kurittaneissa sormissa, kuulijan korvissa ja poskille valuneissa kyyneleissä.

Iho nousi kananlihalle vielä nytkin kun tuon kirjoitin. Harvassa ovat keikat joilla saa nauraa kippurassa ja seuraavana hetkenä vollottaa tunnekuohun vallassa.

Glasgowlainen Belle and Sebastian on julkaissut levyjä melkein 20 vuotta, ollen aina erinomainen. Indieuskottavuus on vieläkin tallella, vaikka bändi on nykyään jotain aivan muuta livenä kuin alkuaikoinaan.

Laulaja Stuart Murdochin johdolla yhtye laittoi bailut pystyyn päälavalla. Tuore Girls in Peacetime -levy flirttaili onnistuneesti klubimusiikin kanssa, mutta ensimmäinen ajatus päässä oli kaipuu kuulla mielummin sofistikoitunutta poppia.

Bileissä ei kuitenkaan ollut mitään väkinäistä, vaan keski-ikäiset muusikot tekivät sen minkä lupasivatkin. Juhlien draaman kaari välisipiikkejä myöten oli loppuun asti mietitty, mutta silti sopivan spontaanin tuntuinen. Älykköpop ei ollut kadonnut bändin ilmaisusta mihinkään, vaikka Murdoch jorasi lavalla liian kireät valkoiset farkut jalassaan ja Marimekon raitapaita päällään.

Settilista sisälsi sopivan sekoituksen vanhoja hittejä, uusia lauluja ja muutaman muille kuin bändin tosifaneille todennäköisesti tuntemattoman biisin.

Nämä vanhat pierut olivat osanneet uudistua tavalla, joka keikan jälkeen ohimennen kuulemieni kommenttien perusteella tuntui ärsyttävän osaa orkesterin vanhoista faneista. Pöhköt, olisitte vain nauttineet bändin hattaramelankoliasta, ettekä vain haikailleet nuoruutenne perään.

Uudistunut on myös Pet Shop Boys, ainakin muutamalla tähän päivään päivitetyllä laulusovituksellaan. 

Valitettavasti maailman tärkeimmän pop-duon esitys oli täysin identtinen viime vuoden Pori Jazz -festareiden vedon ja toissa kesäisen Ruisrockin keikan kanssa.

Settilista taisi olla täsmälleen sama. Oheisrekvisiitta, lavasteet ja puvut hevospäisine tanssijoineen olivat myös tuttua kauraa. 

Visuaalisesti show toimi pimeässä kesäillassa Flow’n jättilavalla upeasti ja jokainen tällä kiertueella duon ensimmäistä kertaa nähnyt sai taatusti rahoilleen vastinetta.   

Alkupuoli esitteli tuoreimman levyn lauluja, joista liu´uttiin ilman taukoja vanhoihin hitteihin. Niistä osa oli sovitettu vähän tylsällä tavalla modernin tanssimusan suuntaan. Opportunities (Let’s Make Lots of Money), West End Girls, Rent, It’s a Sin ja Domino Dancing, hittikimara josta ei juuri valittaa kehtaa.

Siitä taas kehtaa, että Pet Shop Boys soi liian hiljaisella äänenvoimakkuudella, jälleen kerran. Siitä on syyttäminen ilmeisesti vain bändiä itseään, sillä edeltävän illan Major Lazerin bassot pumppasivat paljon lujempaa. Pet Shop Boys ei ole tainnut juuri koskaan tuutata niin sanotusti täysillä.

Lauantain pääesitys oli täyttä juhlaa bändin tällä kiertueella ensimmäistä kertaa nähneille, vähän tylsä kokemus aiemmat vedot todistaneelle.

Hienoja esityksiä nähtiin myös muun muassa maanisen Sam ”Samu Silakka” Herringin johtamalta Future Islandsin synapop-punk-new-wave -nelikolta ja Róisín Murphylta, jonka taidepop toimi, mutta lukion näytelmäkerhon askartelemilta näyttäneet naamiot ja jatkuvasti vaihtuvat asut naurattivat.

Years & Years sai nuorisolaiset joukopsykoosiin isommalla telttalavalla soittamalla samasta puusta veistettyjä hittejään ja Mika Vainio aiheutti omituisia tunteita kropassa rankan noisen, ambienthuminan ja minimalistisen teknon huippumatalilla bassotaajuuksilla The Other Sound -sisälavalla.

Tsekkaa jättimäinen kuvagalleria lauantailta Flow’n viralliselta Flickr-sivulta.

Teksti: Aki Lehti
Kuvat: Tomi Palsa, Jussi Hellsten, Aki Lehti, Maija Astikainen