Uusimmat

Haastattelussa Netflixin Neil Hunt: ”Rahaa on turha pyytää niiltä, joilla sitä ei ole.”

23.10.2012 13:30 Muropaketin toimitus

Neil Hunt

Torstaina 18. lokakuuta Netflix avasi palvelunsa vihdoin myös Suomessa, ja samana päivänä firma järjesti esittelytilaisuuden toimittajille Helsingin Katajanokalla. Lyhyen demon jälkeen oli mahdollisuus haastatella puljun pukumiehiä. Dome.fi:n jututettavaksi osui firman tuotetiimin johtaja Neil Hunt.

Amerikassa asuva, mutta alun perin brittiläinen ja keski-ikäinen Neil Hunt on herra isoherra tuotetiimissä, joka suunnittelee, kehittää ja optimoi Netflixin käyttökokemusta. Vaikka hänen normaali päivätyönsä ei olekaan vastailla toimittajien tyhmiin kysymyksiin, niin hänen innostuksensa ja uskonsa palveluun tarttuu väkisinkin.

Mistä Hunt on eniten ylpeä tällä hetkellä, siitä että Netflix toimii sujuvasti niin monella eri laitteella?

– Ylpein taidan olla koko tiimistä jonka olen onnistunut kasaamaan ja itse Netflixin käyttöliittymästä. Tietysti kaltaiselleni nörtille, joka innostuu uusista vekottimista ja teknologiasta, tuo myös iloa päästä käyttämään palvelua monilla eri laitteilla.

Hunt kertoo Netflixin haluavan napata katsojia kaikilta kilpailijoiltaan, oli kyseessä sitten ilmaisten tv-, tai maksullisten kaapelikanavien katsojat tai kuluttajat jotka ostavat tai vuokraavat paljon dvd-, tai blu-ray-levyjä.

– Mitään yhtä isoa vihollista jota vastaan taistelemme meillä ei ole. Kyse on lähinnä siitä, miten saamme ihmiset käyttämään enemmän aikaa Netflixin parissa. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa Netflixin käyttäjä viettää aikaa palvelun parissa noin tunnin päivässä.

– Tarjoamalla helppokäyttöisen ja sisällöltään mielenkiintoisen vaihtoehdon yritämme saada ihmiset käyttämään aikaansa mielummin Netflixin parissa. Kaikessa on kysymys ajasta, siitä miten saamme ihmiset houkuteltua pois kirjojen tai vaikka videopelien maailmasta.

NetFlix

Aikuiseen makuun

Suomalaiset ovat jo tottuneita Spotifyn käyttäjiä ja Netflixin tekemä diili heidän kanssaan on hyvä markkinointikeino. Suomessa ei ole koskaan ollut Pay-Per-View -kulttuuria, jossa maksettaisiin vain tietyn ohjelman yhdestä katselukerrasta. Netflixiä saa yhdellä kuukausimaksulla käyttää mielin määrin, samoin kuin Spotifyta.

– Suurin ero Spotifyn ja Netflixin välillä on se, että Spotifysta löytyy suunnilleen kaikki musiikki maailmassa, kun taas meillä on vain tietty valikoima elokuvia ja sarjoja. Tämä johtuu eroista lisensoinnissa. Valikoimamme kuitenkin kasvaa koko ajan.

Netflix ei ilmeisesti yritäkään lähteä kalastelemaan käyttäjiä, jotka warettavat kaiken ilmaiseksi. Palvelu vaikuttaa olevan suunnattu yli kolmekymppisille, jotka ovat tottuneet siihen, että sisällöstä pitää maksaakin jotain. Koko ikänsä muutamalla hiirenklikkauksella kaiken ilmaiseksi tottumaan saaneet reilut parikymppiset eivät Huntin puheiden mukaan ole heidän kohderyhmäänsä.

– 18-vuotiaalta jolla ei ole rahaa käytettävissä on hankalaa sitä pyytää. Mutta helppokäyttöinen ja halpa systeemi on kuin omiaan vähän vanhemmille jotka ovat töissä ja tienaavat. Meidän palvelumme toimii varmasti ja sitä kautta ei tule viruksia kuten vertaisverkosta.

– Uskon myös, että jokainen laittomia tiedostoja imuttava tietää tekevänsä väärin. Ehkä omatunto kolkuttaa heitä olkapäälle ja he tutustuvat helpompaan ja lailliseen vaihtoehtoon. Yhdysvalloissa vielä muutama vuosi sitten eniten kaistaa veivät torrentit, kun nyt Netflix on mennyt ohi. Mielestäni tämä kertoo siitä, että ihmiset ovat kiinnostuneita helppokäyttöisestä laillisesta vaihtoehdosta.

NetFlix

Tulevaisuus on nyt

Ainakaan vielä Netflixin kotimainen tarjonta ei ole kovin kummoinen. Tähän on Huntin mukaan tulossa muutos hyvinkin pian.

– Neuvottelemme koko ajan esimerkiksi YLE:n kanssa ja uskon että tulevaisuudessa pystymme tarjoamaan myös paljon suomalaisia elokuvia ja sarjoja.

Jenkki-Netflixin käyttäjien suurin valituksen aihe tuntuu olevan se, että tv-sarjat eivät tule tarpeeksi nopeasti tarjolle palveluun. Moni toivoisi, että jaksot olisivat katsottavissa heti tv-ensiesityksen jälkeen, eikä vasta kun kun koko tuotantokausi on esitetty. Onko tähän tulossa muutosta?

– Sarjat tulevat palveluun yleensä juuri ennen kuin uusi kausi alkaa. Se on kuitenkin paljon aiemmin kuin vaikkapa niiden dvd-julkaisu. Boxithan tulevat yleensä kauppoihin vasta kun sarjaa on näytetty muutama tuotantokausi, Hunt höpisee tässä tapauksessa omiaan.

Jenkki-Netflixiä on pystynyt Suomessa katsomaan jo aiemminkin, se on vain vaatinut vähän kikkailua. Innokkaimmat ovat maksaneet palvelusta, vaikka lisenssikoukeroista johtuen jenkkiversion käyttö onkin ollut periaatteessa laitonta.

– Olen otettu että jotkut ovat olleet niin innoissaan palvelustamme, että ovat nähneet paljon vaivaa saadakseen sen käyttöönsä jo aiemmin. En lähde tuomitsemaan ketään, mutta sanon vain, että nyt Netflixin käyttäminen on helpompaa ja kuvanlaatu on varmasti parempi, kun tavara ei tule Atlantin toiselta puolelta asti.

Vapaa-ajallaan Hunt kertoo lempiharrastuksensa olevan urheilun, mutta viettävänsä paljon aikaa myös Netflixin parissa. Eikö uudesta teknologiasta saa aivan tarpeekseen jo työajalla?

– Minä rakastan murtomaahiihtoa, joka ei ole se ihan tyypillisin laji Yhdysvalloissa. En kuitenkaan malta olla puuhastelematta teknisten härveleitten kanssa. Välillä minusta tuntuu, että elämme tulevaisuudessa. Juuri sellaisessa ja vielä hienommassa jota ennustettiin tulevaksi elokuvissa ja tv:ssä kun olin nuorempi, Hunt nauraa.

Teksti: Aki Lehti