Uusimmat

Huhut Sylvester Stallonen Rambo-sarjasta olivat perättömiä

08.12.2015 19:55 Aki Lehti

Sarja yritetään tehdä ilman Stallonea.

Viime viikoilla kerroimme Sylvester Stallonen olevan mukana Rambo: New Blood -nimisesessä tv-sarjassa, joka jatkaa elokuvien tarinaa.

Nyt Stallonen edustaja kertoo, ettei Syltty ole mukana projektissa lainkaan, vaikka hänen nimensä lukikin sarjan tuottajan kohdalla.

Entertainment One- ja Millennium Films -lafkat ovat yrittäneet saada projektia käyntiin jo pidempään, mutta nyt näyttää epätodennäköiseltä, että sarjaa nähdään lainkaan Fox-kanavalla kuten oli tarkoitus.

– Toivon muille onnea projektin parissa, Stallone kuitenkin toteaa.

Lähde: Deadline

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat