Uusimmat

iZombie-sarjan 2. kauden trailerissa himoitaan aivoja

07.09.2015 20:51 Aki Lehti

iZombien Liv on normaali, aivoja syövä nuori nainen.

CW-kanavalla Yhdysvalloissa 6. lokakuuta 2. tuotantokauden jaksoin jatkuvan iZombie-sarjan tuoreessa trailerissa himoitaan taas aivoja.

Pieneksi yllätyshitiksi osoittautunut sarja perustuu Chris Robersonin ja Michael Allredin IZombie-sarjakuvaan. DC Vertigon julkaisemia kolmea albumia voimme suositella ainakin kaikille mustasta huumorista pitäville. Tv-sarjan tasosta ei ole mitään havaintoa, mutta kehuja se on kerännyt.

Rose McIver esittää iZombiessa Livia, nuorta naista jonka täytyy syödä vähintään kerran kuukaudessa ihmisaivoja. Muuten hän menettää älynsä ja muistinsa.

Lähde: YouTube

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat