Uusimmat

Jessica Jones saa toisen tuotantokauden

17.01.2016 19:53 Aki Lehti

Luvassa toiset 13 jaksoa.

Aiemmin tänään kerroimme Netflixin ehkä tekevän Tuomarin oman tv-sarjan.

Näkeekö se ikinä päivänvaloa ei ole vielä varmaa, mutta juuri ilmestyneen Varietyn artikkelin mukaan Jessica Jones palaa aivan taatusti.

Milloin jaksot tulevat tarjolle, ketkä vanhoista hahmoista ovat mukana tai kuka on pahis?

Ei mitään havaintoa.

Krysten Ritter esittää edelleen pääosaa ja tulossa on 13 uutta jaksoa. Siinä kaikki info mitä 2. kaudesta tässä vaiheessa on tiedossa.

Jessica Jones

Lähde: Variety

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat