UUSIMMAT

Joukkorahoitetusta Nikola Tesla -museosta tulee totta

08.10.2012 21:10 | Muropaketin toimitus

Nikola Tesla

The Oatmeal-sarjakuvan taustalta löytyvä Matthew Inman aloitti elokuussa joukkorahoituskampanjan, jonka tavoitteena oli ostaa Nikola Teslan viimeinen ehjänä säilynyt työpaja ja muuttaa se museoksi. Keräys onnistui yli odotusten, ja kaupat työpajasta on nyt solmittu.

Pintapuolisesti Nikola Tesla on kuin karikatyyri hullusta tiedemiehestä – eksentrinen tyyppi, joka on suurelle yleisölle tunnettu nimeään kantavista salamoita ampuvista Tesla-käämeistä. Tesla oli kuitenkin erittäin tuottelijas keksijänero, jonka perua on mm. nykyisin käytössä oleva vaihtovirta, minkä lisäksi hän teki keksintöjä niin tiedonvälityksen, sädeaseiden, robotiikan kuin lentokoneenrakennuksen alalla. Tesla kuoli köyhyydessä vuonna 1943 ja vaipui unohduksiin, kunnes hänen panoksensa nykyteknologian kehitykseen on viime vuosikymmeninä tunnustettu.

Teslan viimeinen pystyssä oleva työpaja sijaitsee Shorehamissa, New Yorkin osavaltiossa, ja se laitettiin aiemmin tänä vuonna myyntiin 1,6 miljoonan dollarin hintaan. Voittoa tuottamaton Friends of Science East -järjestö oli yrittänyt hankkia kiinteistöä jo vuodesta 1996, mutta sen kanssa kilpaili toinen taho, joka halusi rakentaa alueelle liiketiloja. Apuun säntäsi The Oatmeal -sarjakuvan taustalta löytyvä Matthew Inman, joka käynnisti menestykseksi osoittautuneen joukkorahoituskampanjan kiinteistön hankkimiseksi.

Kiinteistö on nyt virallisesti ostettu. ”Kaikki ehdot on täytetty ja hyväksytty”, totesi Shorehamin työpajasta vastaava kiinteistövälittäjä John P. O’Hara The New York Timesin haastattelussa. ”Kaikki on kunnossa, tähdet olivat viimein kohdallaan.”

Friends of Science East -ryhmä on nyt nimeltään Tesla Science Center at Wardenclyffe ja museoprojektin vaiheita voi seurata osoitteessa www.teslasciencecenter.org. Lisätietoja Teslan elämästä ja saavutuksista voi lukea esimerkiksi The Oatmealin Why Nikola Tesla was the greatest geek who ever lived -artikkelista.

Teksti: Janos Honkonen
Lähde: The New York Times

Muropaketin uusimmat