Uusimmat

Jude Law on vallankumouksellinen paavi Oscar-voittajan ohjaamassa HBO-sarjassa

03.10.2016 19:03 Aki Lehti

The Young Pope -sarjaa on kutsuttu HBO:n House of Cardsiksi.

Upeasta Suuri kauneus -elokuvastaan Oscarin voittaneen Paolo Sorrentinon luomasta ja ohjaamasta HBO:n The Young Pope -sarjasta on julkaistu uusi traileri.

Minisarja kertoo ensimmäisestä yhdysvaltalaisesta paavista, joka yrittää uskonnollista vallankumousta Vatikaanin sisällä.

Sarjaa on verrattu Netflixin House of Cardsiin. Kierojen poliitikkojen tilalla on vain kierot kirkonmiehet.

The Young Popen pääosissa nähdään Jude Law, Diane Keaton, Silvio Orlando, Scott Shepherd, Cécile de France, Javier Cámara, Ludivine Sagnier, Tony Bertorelli ja James Cromwell.

Lähde: YouTube

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat