Juliet Jonesin Sydän – manuaali maltilliseen comebackiin – Osa 1
Aina eivät aikataulut osu yhteen, mutta joskus se voi olla siunaus. Sitä se oli Juliet Jonesin Sydämen laulaja-kitaristin Kari Hyvärisen kanssa sovitun haastattelun kanssa. Qstock-festivaaleille ajateltu tapaaminen päätettiin siirtää kiertueen Oulussa pidettävän päätöskeikan yhteyteen. Tämä kannatti.
Kuten fanit tietävät, JJS palasi keikoille 15-vuoden tauon jälkeen Rakkauden Kesä -kiertueellaan, joka käsitti viitisentoista keikkaa ympäri Suomea. Edellisen illan Nivalan keikka ei juuri painanut Juliet Jonesin Sydämen jaloissa, kun he saapuivat Ouluun. Alkuillasta vielä yleisöltä suljettuun saliin oli saapunut orkesterin vanhoja tuttuja vaihtamaan kuulumisia. Ilmassa leijui pikkusikarin ja odottamisen makea tuoksu.
Soundcheckin jälkeen kiipesimme Ravintola Tähden yläkertaan, vanhan elokuvateatterin projektorihuoneeseen, joka on toiminut ainakin viimeiset 30 vuotta bändien takahuoneena. Muutamia tunteja ennen viimeistä keikkaa oli mitä parhain hetki ottaa kuppi kahvia, istua hetkeksi alas ja ynnäillä, miten kesä ja keikat olivat menneet. Aina kun vanhaa rockbändiä löydetään uudestaan, se herättää tunteita niin bändin kuin fanienkin keskuudessa. Eipä tämäkään comeback –kiertue ollut siihen poikkeus.
Harva meistä palaa vuosikymmen sitten tekemänsä työn ääreen. Vielä harvempi tekee sen samalla porukalla kuin silloin joskus. Kari Hyvärinen on tämän kesän jälkeen viisaampi ja kertoo millaista oli ottaa pitkästä aikaa ripa taas käteen ja aukaista treenikämpän ovi.
”Oli se aika pirun jännää tietenkin. Ei oltu pitkään aikaan käyty soittamassa ja Pekka tuli mukaan. Tavallaan aina kun orkesteriin tulee uus jäsen, tai vanha lähtee pois, niin sehän on uus bändi. Meillä oli siinä uusi haaste ja innostus, kun Pekka toi mukanaan niin paljon uutta ja hienoo mukanaan. Se nostatti tuplaten sitä semmoista positiivista jännitettä. Vaikka me tiedettiin, että kyllä me tämä homma osataan, niin jotenkin se tuli silti yllätyksenä, miten selkäytimestä kaikki tuli ja miten ne jutut edelleen toimi meidän mielestä niin hyvin.”
Joskus comeback-kiertueiden yhteydessä saa lukea tarinoita miten osa bändistä on joutunut opettelemaan soittamisen uudestaan. Ei ole mitenkään tavatonta, että aktiivisen uran jälkeen kitara menee pysyvästi naulaan. Tämä ei kuitenkaan JJS:n kohdalla ollut ongelma, vaikka pientä virittelyä tarvittiin.
”Mää oon ollu kyllä aika laiska. Mulla on ollu kitarat kotona ja vireessä, mutta mitään bändisoitantaa ei ole ollut. En ole soittanut näitä meidän biisejä, vaan enemmän esimerkiksi Beatlesia, CCR:ää ja Tom Pettyä. Olen ottanu sellasia standardeja haltuun ja tietenkin myös kotimaisia pop-klassikoita. Eli olen soitellut silloin tällöin, mutta joskus on ollut pitkiäkin taukoja”
Virallisia esiintymisiä Karilla ei siis ole ollut yksin tai yhdessä. Ainoastaan puolijulkinen esiintyminen veljen 50-vuotisjuhlilla, jossa puolituntinen täytettiin pop/rock-klassikoilla päivänsankarin kanssa. Orkesterin muista jäsenistä Jussi Parkkonen (rummut) ei ollut soitellut hirveästi ennen kiertuetta , kun taas Pekka Gröhn (koskettimet) on ollut ammattimuusikkona koko ajan ”sormet savessa”.
Kari Heiskarin (basso) on tanssikansa voinut tavata Yölinnun keikoilla. Sami Pirkola (kitara/laulu) soittelee Martta ja Vankkurit -bändin kanssa ja pitää kotistudion käytössä. Soittoa on siis ollut vaihtelevasti, mutta ”aika telakalla oltiin” toteaa Kari bändin lähtötilanteesta.
Merkistä liikkeelle
JJS:n startti uudelle kierrokselle oli vaiherikas.
”Ensimmäinen inputti uudelleen aktivoitumiseen oli jo pari vuotta sitten, kun Pirkolan Sami täytteli 50, vuonna 2013. Hän kokosi meidät sitten soittamaan omiin bailuihinsa Helsinkiin. Silloin me päätettiin, että kyllä tää on niin kivaa, että tehdään kesällä 2014 joitain keikkoja. ”
Keikat oli tarkoitus toteuttaa kvartettona, sillä Hyypän Eeron ei sairauden vuoksi päässyt mukaan. Ennen kuin suunnitelmat ehtivät alkua pidemmälle, We Want More –televisio-ohjelman tuotantoyhtiöstä otettiin yhteyttä. Koska orkesteri oli jo lähtökuopissa, oli ryhmässä myönteinen suhtautuminen mahdollisen televisio-ohjelman tekoon.
Ohjelman aikataulut kuitenkin sanelivat sen, että kesälle 2014 suunniteltuja keikkoja ei voinut toteuttaa, sillä ne olisivat vesittäneet televisio-ohjelman kantavaa ideaa.
”Ajateltiin, että We Want Moren kautta saadaan vähän naamaria esille ja päästään tekemään keikkoja”.
Lopulta kävi kuitenkin niin, että ohjelmassa JJS:ää ei nähty. Karin villi arvaus syystä, miksi orkesteri ei mahtunut ohjelmaan, liittyy kokoonpanoon. Koska Eero ei ollut mukana, tuotantoyhtiö saattoi ajatella, ettei paketti ole sama kuin silloin joskus. Kari ymmärtää ja allekirjoittaa yhtiön mahdollisen näkökannan siitä, että Eeron mukana olo olisi ollut todella iso lisä tuotantoon.
Valmistautuminen kiertueeseen alkoi vihdoin kevättalvella 2015. Oli piilokeikka ja sitten kolme keikkaa huhtikuussa. Pyörät pyörähtivät kunnolla liikkeelle heinäkuusta.
”Mietittiin, ehkä jopa vähän virheellisesti, että jätetään kesäkuu pois. Jokainen sai tehdä mitä on aina ennenkin tehnyt kesäkuussa, lomailla tai what ever. Jälkeenpäin todettiin, että oltaisiin ihan hyvin voitu tehdä keikkoja kesäkuukin, koska kevään kolmen keikan setti oli niin kiva. Tehtiin Tavastia, Mikkeli ja varsinkin Lahden Möysän Esson keikka. Noiden kolmen keikan aikana löydettiin, että mikä se live-juttu oikein onkaan. Päästiin irti jäykkyydestä ja alettiin soittaan rennosti. Biisit muuttuivat kolmannella keikalla musiikiksi. Huomattiin, että nyt taimit on hyviä, me ei kiilailla ja hötkyillä, siihen tuli semmonen flow.”
Myös kiertuetekniikka ja henkilökunnon kuviot hitsautuivat kolmen ensimmäisen keikan aikana. Homma ”läjäytyi” huhtikuussa, mutta heti perään kaikki painuivat kesälaitumille. Tauosta huolimatta tekeminen saatiin heinäkuussa keikkojen jatkuessa heti samalle uralle.
Henkilöstövaihdoksista, liikkeelle lähtemisestä ja bändisoittamisen uudelleen löytämisestä keskustelu siirtyy kuin varkain aktiiviuran loppuvaiheisiin.
”Eihän me silloin kun lopettiin, 90-luvun loppupuolella, hajottu minkäänlaisiin henkilökohtaisiin riitoihin tai mihinkään tämmösiin. Oltiin tehty se sama juttu, levy, rundi ja pörrätty eripuolella Suomea. Me vaan todettiin, ettei tämä tästä juurikaan muutu. Tehtiin se johtopäätös, että voidaan ihan hyvin lopettaa. Katsoa, jos tulee joku sykäys tai jokin aiheuttaa tähän hommaan uutta ahaa-elämystä, niin sitten voidaan aivan hyvin jatkaa. Kun sellasta ei sitten tullut, niin sitten bändihomma ikään kuin hiipui meidän elämästä.”
Kitkaa bändin jäsenten välillä ei ole koskaan ollut, eikä Kari usko enää sellaista ilmaantuvankaan.
”Vanhemmiten sitä seesteytyy, eikä radikalisoidu”.
Tällä Kari viittaa aikuisten miesten leppoisampaan tekemisen meininkiin. Otsat voivat olla rypyssä, mutta ei samasta syystä kuin nuorilla miehillä.
Ryppyotsaisuuden syvimmät syyt ja käypähoito sen oireisiin eivät ole salaisuuksia, mutta koska internet-sivujenkin tila on rajallinen, siitä jatketaan haastattelun osassa kaksi.
