Uusimmat

Kansainvälistä Batman-päivää juhlitaan huomenna

25.09.2015 08:42 Tatu Junni

Huomenna, lauantaina 26. syyskuuta, vietetään kansainvälistä Batman-päivää.

Batman-päivän ideana on juhlistaa yön ritarin upeaa uraa ja esiintymisiä elokuvissa, peleissä, televisiossa sekä sarjakuvissa. Tuhannet liikkeet, koulut, kirjastot ja muut tahot osallistuvat juhlahumuun ympäri planeettaa.

Batman-sarjakuvaa kustantava DC Comics on toteuttanut oman sivuston Batman-päivälle. Se tarjoaa muun muassa menovinkkejä ja jakaa tietenkin Batman-tietoutta.

Suomessa Batman-päivää ei järin laajalti osata vielä juhlistaa, mutta Gothamin sankarille voi tietenkin tehdä kunniaa omassa kaveripiirissään leffailtojen, sarjakuvalukupiirien tai vaikkapa naamiaisten muodossa.

Batman-päivä on poikinut myös tarjouksia.

Esimerkiksi Comixology-digisarjiskauppa on alentanut 1000 Batman-sarjakuvan hinnan juhlan kunniaksi. Mukana on Scott Snyderin ja Greg Capullon uusien tarinoiden lisäksi myös klassikoita, kuten dramaattinen Robin-tarina Kuolema kulkee suvussa.

Batman

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat