Uusimmat

Kesä on yhtä animea – näin mentiin Desuconissa

Desucon 2016

11.07.2016 10:31 Jukka O. Kauppinen

Japanin tarjoamat viihdemuodot kiinnostavat niin nuorempia kuin aikuisiakin. Desucon-tapahtuma keskittyy nimenomaan jälkimmäisten viihdyttämiseen, sillä tapahtumassa on K18-ikäraja.

Kalle Lounela vietti viikonlopun täysillä desuillen, tähän malliin:

Olen käynyt Desuconin kesä- ja talvitapahtumassa vuodesta 2013, mutta vasta nyt olin ensimmäistä kertaa kameran varressa taltioimassa lämmintä tunnelmaa, kun samanhenkiset tyypit kokoontuivat tekemään omaa juttuaan.

Kolmipäiväinen con lähti käyntiin perjantaina Ace Attorney -teemaisilla avajaisilla. Tapahtumamaskotti Desu-kun oli huhupuheiden mukaan suorittanut kylmäverisen murhan ja tapausta alettiin selvittämään oikeussalissa. Todistajalausunnot olivat ovelasti alkavan tapahtuman esittelyä, mutta myös asiallista ohjeistusta muun muuassa anniskelualueista.

Oikeuden päätös jätettiin kiusoittelevasti päättäjäisiin ja koin pakottavaa tarvetta mennä katsomaan kuinka farssissa lopulta käy. Desu-kun pelastui, joten tulevien conien keulahahmon paikka on varmistettu jatkossakin tälle vihreätakkiselle miekkoselle.

Erityisesti japanin viihdeteollisuuteen keskittyvää puheohjelmaa oli laidasta laitaan, mutta kattavasta valikoimasta huolimatta ohjelmalehtistä selatessa silmääni ei pistänyt mieleistä kuunneltavaa. Ohjelmanpitäjät ovat vapaaehtoisvoimin värvättyjä, intohimoisia harrastajia, kuten koko muukin työvoima.

Piipahdin kumminkin pikaisesti piirretyn pornon syvällisyyttä pohtivassa paneelissa ottamassa pari kuvaa, jotta voin julkaista jutun repivällä otsikolla animenörttien irstailusta.

Lue koko artikkeli: Desucon 2016 – aikuisten animetapahtuma

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat