Uusimmat

Kuolemansairas Simpsoneiden luoja luovuttaa miljoonaomaisuutensa hyväntekeväisyyteen

11.11.2014 11:28 Muropaketin toimitus

http://plaza.fi/s/f/editor/images/simpsonitsimpsonssofa.jpg

Sam Simon osaa edelleen nauraa, vaikka hänen aikansa käy vähiin. 

Monessa mukana ollut Sam Simon loi Simpsonit yhdessä Matt Groeningin kanssa. Heidän suhteensa oli aina myrskyisä ja Simon jätti shown vuonna 1993. Hänen nimensä on lukenut tähän päivään asti vastaavan tuottajan kohdalla sarjan alkuteksteissä, eli Simon on saanut Simpsoneista vuosien aikana noin 100 miljoonaa dollaria korvauksia.

Simonilla todettiin vuonna 2012 paksusuolensyöpä ja hänelle annettiin vain 3-6 kuukautta elinaikaa. Tuottaja alkoi heti jakaa massiivista omaisuuttaan hyväntekeväisyyteen järjestöille kuten PETAlle, Save the Childrenille ja Feeding Familiesille. Nyt eläinrakas Simon kertoo taistelustaan syövän kanssa, taistelustaan jota ei voi voittaa.

– Syöpä on kamala sairaus, mutta en ole koskaan ollut onnellisempi. Jotenkin päädyin tilanteeseen jossa ympärilläni on vain ihmisiä jotka rakastavat minua ja huolehtivat minusta. En ole aiemmin tainnut osata päästää ihmisiä näin lähelle. Vaikka sairaus onkin taistelu, niin jos haluat tärkeille asioille julkisuutta ja sitä kautta iskeä mimmejä, niin syöpä on maailman paras asia, Simon vitsailee.

Sam Simonin hyväntekeväisyyskohteisiin ja miehen mietteisiin voit tutustua tarkemmin täällä.

Teksti: Aki Lehti
Lähde: NBC

Muropaketin uusimmat