Kuulumiset ja yli 80 kuvaa Tuska Open Air 2013:sta
Maassa, jossa iskelmätähdet, poliitikot ja meteorologitkin tunnustavat metallimusiikin väriä, on sanomattakin selvää, että kyseisen genren festivaaleille ja tapahtumille on kysyntää.
Siinä missä Sauna Open Air muutti tänä kesänä linjaustaan ja yritti elvyttää tauolta palannutta tapahtumaansa, Suomen suurin metallifestivaali Tuska Open Air jyrää tasaisesti eteenpäin. Nyt jo kuudettatoista kertaa järjestetty tapahtuma keräsi kunnioitettavat 25 000 kävijää kolmen päivän aikana. Tapahtuma-alueella ja ympäri kaupunkia järjestetyillä jatkoklubeilla nähtiin viikonlopun aikana peräti noin 80 yhtyettä.
Flunssainen Dome.fi:n toimittaja ja onneksi parempikuntoinen kuvaaja taistelivat tiensä Tuskan alueelle juuri TesseracTin startatessa festarit päälavalla. Suuresta hypestä nauttiva progressiiviseen junttaan ja heleään mieslauluun luottava yhtye keräsi yllättävän paljon porukkaa ympärilleen. Pumpun soitto on varsin mallikasta, mutta jotakin siitä puuttuu, sillä TesseracT ei täysin sytytä. Genrestä kun löytyy huomattavasti mielenkiintoisempiakin akteja – mainittakoon vaikka hieman kevyempi, mutta huomattavasti kiinnostavampi Karnivool. Alkusysäys kolmen päivän metallimaratoniin oli siis haettava jostain muualta. Onneksi Kattilahallin Club Stagella rykäisi pitin käyntiin lahtelainen grindi-hirmu Cut To Fit, joka karisti räyhäkkäällä setillään arjen tomut hartioilta ja sai niskalihakset vertymään kertaheitolla.
Henkilökohtaisesti tämän vuoden kattauksessa ei ollut kovin monta nimeä, joita olisin odottanut varsinaisesti innolla. 23 vuoden tauolta palannut ja vanhan koulun death metallia murjova Abhorrence kuitenkin kuului niihin. Ikäväkseni jouduin kuitenkin toteamaan, että vaikka yhtyeen riveistä löytyy mm. Tomi Koivusaari (Amorphis) sekä ilmiömäinen rumpali Rainer Tuomikanto (mm. Kiuas, Shining) ja vaikka soitto tuntuu kulkevan mukavasti, niin musiikillinen ulosanti oli kuitenkin jokseenkin ponnetonta ja puuduttavaa. Sama päti myös Wintersuniin ja Ihsahniin. Ex-Emperor-keulamies Ihsahn on kuulunut aina allekirjoittaneen arvostamiin muusikoihin ja levyllä sävellykset ovat toimineet todella hyvin, mutta livenä sooloprojekti ei vain tunnu ottavan tuulta siipiensä alle. Samaan aikaan Club Stagella olisi soittanut Torture Killer, jonka settiä jengi jälkeen päin ylisti. Ikävä kyllä yksittäinen toimittaja ei pysty joka paikkaan repeämään ja tällä kertaa tuli vedettyä se lyhyempi korsi.
Perjantain jätteihin kuulunut Bolt Thrower ei sentään jättänyt kylmäksi, vaikka ikä lähes viisikymppisellä laulajalla jo ehkä hieman painoikin kuolonkorinaa. Klassikoita ryöpytettiin aina encorena kuultuun In Battle There Is No Lawiin saakka, jonka bändi demotti ensimmäisen kerran jo vuonna 1987. Kahden suuruuden väliin joutunut Amorphis soitti totuttuun tapaansa ihan passelin keikan, mutta yleisön katseen alkoivat jo kohdistua päälavalle, jossa King Diamondin linnake alkoi nousta koko synkkään komeuteensa. Henkilökohtaisesti en kuulunut tätä herraa intoa puhkuen odottaneeseen massaan, jonka seasta pilkisti yksi jos toinenkin silinteri ( – Nimim. lynkkausta odotellessa). Muutaman haastattelemani fanin mukaan King Diamondin esiintyminen oli kuitenkin se Tuskan päräyttävin keikka.
Siinä missä jokunen vuosi takaperin emocore ja muut synkka-hyppely poppoot valloittivat uuden sukupolven kaikessa trendikkyydessään, on nyt havaittavissa liikettä aivan eri suuntaan – ja hyvä niin. Hiuksenhienosti täysi-ikäisyyden ylittäneet junnut kun ovat aloittaneet kepittämään vanhoja tekijöitä thrash-metallin saralla. Näistä kovimmassa nosteessa oleva Lost Society pääsi starttaamaan tämän vuoden Tuska-lauantain. Flunssa viivytti allekirjoittanutta vielä tovin alueelta, ja ikäväkseni kadonneen yhteiskunnan lisäksi jäi näkemättä myös Ratface, jonka kanssa lavalla kävi pyörähtämässä mm. Notkea Rotta. Liekö Tuskan lavalla aiemmin nähty suomi-räpäyttäjää? Tuskinpa. Koska kovassa iskussa oleva Soilwork tuli jo tarkistettua Nummessa, niin alueelle päästyäni suuntasin välittömästi Kattilahallin suuntaan odottamaan De Lirium’s Orderin keikkaa. Huolimatta Club Stagen pätsistä, yleisö pakkaantui nauttimaan teknisen death metallin kiemuroista. Ja hyvä niin, sillä setti oli erittäin pätevä.
Kyljykset silmillään tasatahtia hypellyt WBTBWB – niin naurettava nimi, että en sitä edes viitsi auki kirjoittaa – sai väistää Tyynenmeren tuulten tieltä kun rantalomakohteiden ykkösnyrkki Stam1na nousi päälauteille. Pirteän energinen yhtye tarjoili vanhojen tuttujen lisäksi myös täysin uuden biisin, joka ainakin toistaiseksi tottelee nimeä Rautasorkka. Varsin maistuva ralli näin äkkiseltään. Lauantain teema päälavalla oli enemmän tai vähemmän thrash-metalli, illan viimeisten vaatimattomien nimien ollessa Kreator ja Testament. Kreator vaikutti olevan varsin kelpo vireessä, vaikka se onkin parhaat vuotensa jo nähnyt. Jostain syystä vanhan koulun rässi, Suomen suvi ja huurteinen virvoitusjuoma nyt vain on toimiva yhdistelmä. Tässä kohtaa toimittaja joutui kuitenkin kääntämään passin nurin perin ja hyppäämään artistin saappaisiin – soundcheck ja illan keikat odottivat Virgin Oilissa. Näkemättä jääneet Lama ja Testament jäivät hieman kaivelemaan. Tosin illan kruunannut Slayer-tribuutti The Hannemans korvasi menetetyn – ja hieman enemmänkin. Jeff Hannemanin muistoa kokoonpanossa kunnioittivat kolmisentoista jäsentä mm. yhtyeistä Ratface, Ghoul Patrol, Church Of The Dead, Scourger, Finntroll, Thrashgrinder ja Feastem.
Tuskan edetessä eteni vähintään samaa vauhtia myös väsymys ja flunssa. Deathchainin keikkaa innolla odottanut toimittaja joutui nöyrtymään Finnrexinin ja muiden poppaskonstien edessä. Harmillista sinänsä, koska Tuska-sunnuntain kattaus oli muuten todella tylsä. Toisaalta hyvä veto sijoittaa samalle päivälle Amaranthe, Battle Beast, Stratovarius ja Nightwish, jotka varmaankin puhuttelevat samaa kohdeyleisöä, mutta muille sunnuntaina ei sitten paljon pureskeltavaa ollutkaan. Positiivisia mieleen jääneitä asioita sunnuntain yhtyeissä olivat selkeästi Stratovariusta liittymisellään piristänyt Rolf Pilve (rummut) sekä vastakkaisella lavalla Nightwishiä upealla äänellään kohentanut Floor Jansen.
Tuskasta ei tänäkään vuonna ole juuri mitään muuta nillitettävää kuin luonnonvoimat – tuulen ajoittain syödessä päälavan soundeja – ja Club Stagea edelleen vaivaavat soundiongelmat. Posiitivisena kehityksenä näkisin alueen selkeytyksen. Yhden lavan poistaminen mahdollisti ruokapaikkojen ja anniskelualueiden järkevämmän keskittämisen ja toiminnan. Monipuolinen jatkoklubi-tarjonta kuuluu myös edelleen festivaalin ehdottomiin vahvuuksiin. Sunnuntain ja festivaalin päätökseksi päätin käydä katsomassa vielä indonesialaisen NOXAn PRKL Clubilla. Olin yhtyeen nähnyt jo kertaalleen, perjantaina Virgin Oilissa, mutta omalaatuisella ja energisellä grindillään yleisön hurmannut bändi oli mitä omiaan laittamaan pisteen tämän vuoden Tuskalle.
Teksti: Jukka Pihlajaniemi
Kuvat: Tiina Hasa
