Uusimmat

Kuva: Netflixin Daredevil-sarjan 2. kausi kumartaa sarjakuvien suuntaan

19.02.2016 07:50 Tatu Junni

Sattuipa kerran Marvel-sarjakuvissa niin, että Tuomari sitoi Daredevilin savupiippuun, iski aseen käteen ja käski pysäyttää hänet.

Pysyttääkö tappaja tappamalla?

Kas siinä kutkuttava ajatus – etenkin oman käden oikeutta jakelevan lakimiehen näkökulmasta.

Asetelma on selvästi kiehtonut myös Netflixin Daredevil-sarjan tekijöitä, sillä maaliskuussa käynnistyvän toisen tuotantokauden tuorein promo on lainattu suoraan Garth Ennisin ja Steve Dillonin käsialaa olevan sarjakuvalehden sivuilta.

Daredevil

Daredevil

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat