Uusimmat

He-Man-tähti Dolph Lundgren mukaan Arrow-sarjaan

06.11.2016 12:09 Aki Lehti

Toimintastara nähdään viidennen kauden jaksoissa.

DC Comicsin Vihreä Nuoli -sarjakuviin perustuvan Arrow-sarjan tulevissa jaksoissa nähdään ruotsalainen toimintastara Dolph Lundgren.

Jenkeissä The CW -kanavalla pyörivä sarja on edennyt jo viidenteen tuotantokauteensa. Lundgren nähdään ensimmäisen kerran kauden 9. marraskuuta esitettävässä kuudennessa jaksossa nimeltään So It Begins. Sen on ohjannut John Behring ja kässäristä vastaavat Wendy Mericle ja Brian Ford Sullivan.

Suomessa Arrow-sarjaa esittää Sub Tv ja sen kolme tuotantokautta löytyvät myös Netflixistä.

Lähde: The CW

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat