Uusimmat

Märkä festari päättää festivaalikesän – Serena Pop & Rock järjestetään vesipuistossa

16.04.2014 13:58 Muropaketin toimitus

Espoon Serenassa järjestettävä tapahtuma on suunniteltu aikuiseen makuun.

Vesipuisto Serenassa 29.-30. elokuuta ensimmäistä kertaa järjestettävän festivaalin lavalle nousevat muun muassa Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Juha Tapio, Jukka Poika, JVG, Sanni, Anna Abreu, Roope Salminen & Koirat sekä Pete Parkkonen. Festivaalialueelle pystytetään 2000 hengen discoteltta, jossa yleisö voi tanssia pikkutunneille asti. Järjestäjä lupaa discotelttaan kansainvälisen tason esiintyjiä, jotka julkaistaan toukokuun aikana.

K18-festivaali kehuu satsaavansa musiikin lisäksi kokonaisvaltaiseen elämykseen ainutlaatuisissa puitteissa.

– Lähtökohtanamme on järjestää Espooseen ainutlaatuinen aikuisille suunnattu festivaali, jonne myös itse haluaisimme mennä. Tulemme panostamaan alueen viihtyvyyteen, palvelujen monipuolisuuteen sekä kulkuyhteyksiin. Serenan uniikki ympäristö vesiliukuineen tulee tarjoamaan unohtumattoman festarielämyksen takuuvarmasti, kertoo Serena Pop & Rock Festivaalin promoottori Oskari Liimatainen.

Lisätietoja tapahtuman kotisivuilta ja Facebookista.

Lähde: Facebook
Kuva: Serena