Uusimmat

Morrissey tyrmää pian suomeksi julkaistavan elämäkertansa kritiikin: ”Vain minä tiedän millaista on olla minä”

11.08.2014 09:20 Muropaketin toimitus

 /wp-content/uploads/s/f/editor/images/morrissey58022234.jpg

The Smiths -keulakuva Morrisseyn paljon keskustelua poikinut omaelämäkerta julkaistaan vihdoinkin suomeksi. Like tuo kirjan kauppoihin syyskuussa.

Morrissey tunnetaan paitsi popmusiikin täydellisyyteensä hioneena laulajana ja sanoittajana myös karismaattisena, kiisteltynä mielipidevaikuttajana, militanttina eläinten oikeuksien puolustajana ja vegetaristina sekä kärkkäänä antimonarkistina.

Vuonna 2013 julkaistussa muistelmateoksessaan Morrissey kertoo, mitä sattuu haluamaan, eikä alennu peittelemään luonnevikojaan ja oikullisuuttaan.

Hot Pressin tuoreessa haastattelussa Morrisey kertoo 520 sivua paksun kirjansa kirjoittamisesta:

”Kirjoitin lapsuusosion melkein kuin lapsi olisi sen kirjoittanut, teinivuosista teinin tavoin ja sitten aikuisuudesta kuin… itsemurhaan kallellaan oleva kirjoittaisi. Ideana on esittää, miten eri tapahtumat vaikuttivat minuun, joten minkäänlainen kritiikki ei ole oikeutettua. Minä olen minä ja vain minä tiedän millaista on olla minä”.  

Bigmouth strikes again!

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Like & Hot Press