Uusimmat

Netflix-sarjaa odottaessa: Kuka Jessica Jones oikein on?

26.10.2015 10:15 Petri Kataja

Marvelin sarjakuvista ammentava viihde on kovassa huudossa. Suurimman kunnian tästä voi antaa yhtiön elokuvastudion filmeille, jotka keräävät huomiota vasemmalta ja oikealta.

Hieman tuoreempi ilmiö on samasta maailmasta kehitetyt televisiosarjat, joita on tähän mennessä nähty kaksi kappaletta. Tämä on kuitenkin vasta alkua, sillä tuotantolinjalla on useampi kappale Netflix-sarjoja, joista ensimmäisen kimppuun päästään jo kuukauden päästä.

Marraskuussa debytoiva Jessica Jones keskittyy samannimiseen hahmoon, joka ei ole yhtä tunnettu kuin Iron Manit, Daredevilit ja kumppanit. Kuka siis on Jessica Jones ja miten häneen voisi tehdä tuttavuutta?

JJ

Sarjakuvista tuttu

Jos Jessica Jonesin haluaisi summata hyvin lyhyesti, voisi hahmoa kuvata entiseksi supersankariksi, joka on päättänyt jättää tämän elämän taakseen. Vaikka edellytykset suuriin tekoihin ovat vielä tallella, on urasuunnitelmaksi muodostunut etsivätoimiston pyörittäminen New Yorkin vähemmän hienolla puolella. Putiikin omistajana sekä ainoana työntekijänä Jessica pyrkii pääsemään eroon traagisesti päättyneestä entisestä elämästään, mutta menneisyys palaa muistuttamaan itsestään tasaisin väliajoin.

Koska jokaisella isommalla ja pienemmällä sankarilla pitää olla jonkinlainen syntytarina, niin näin on myös neiti Jonesilla. Erikoiskykynsä hän sai nuorempana, kun hänen perheensä kolaroi armeijan kemikaaleja kuljettavan saattueen kanssa. Radioaktiivisia kemikaaleja, totta kai. Törmäyksen seurauksena Jessica joutui koomaan, muu perhe menehtyi. Seuraavana tarinaan kuuluu useampi kuukausi koomassa, orpokoti sekä adoptointi tuikitavalliseen Jonesien perheeseen. Sekä koulunkäynti Hämähäkkimiehenä tutuksi tulevan Peter Parkerin rinnakkaisluokalla.

Kuten muista tarinoista olemme oppineet, on radioaktiivisilla aineilla aina vaikutuksia ihmiskehoon. Näin myös Jessican kohdalla, sillä hän huomaa onnettomuuden antaneen hänelle yli-inhimilliset voimat, jonkinasteisen tuhoutumattomuuden sekä kyvyn lentää. Näistä jälkimmäisin on selkeästi heikoimmilla kantimilla, sillä sankariuransa aikana hän ei opi täysin hallitsemaan lentotaitoaan.

Jessica Jones

Jos Jessica Jonesiin haluaisi tehdä tuttavuutta ennen marraskuista sarjaa, niin mistä kannattaisi aloittaa? Paras vaihtoehto lienee Alias, hahmon kaikelle kansalle esitellyt sarjakuvajulkaisu. Kyseessä on Brian Michael Bendisin sekä Michael Gaydosin työstämä 28-osainen eepos, jonka ensimmäinen osa julkaistiin vuoden 2001 lopulla. Kyseessä on siis suhteellisen uusi Marvel-luomus.

Alias ei ole sitä perinteistä Marvelia, vaan sen sivuilla kiroillaan urakalla, poltetaan tupakkaa ja harrastetaan myös muunlaisia ”tuhmuuksia”. Ja kaikki tämä jo ensimmäisen lehden puoliväliin mennessä. Kyseessä olikin yksi sarjakuvatalon uuden entistä rankemman ja ”aikuismaisemman” merkin ensimmäisiä julkaisuja.

Jessican tarina on parhaimmillaan mielenkiintoinen ja kolkko, eikä synkempiäkään aiheita vältellä. Esillä pyörivät muun muassa epäonnistuneet ihmissuhteet, seksi sekä alkoholi. Julkaisun sivuilla tavataan joitakin tuttuja Marvel-hahmoja, mutta suuri osa nimekkäimmistä hahmoista vilahtaa vain pienissä cameo-rooleissa muistuttamassa olemassaolostaan. Eniten kuvissa vilahtaa Luke Cage, jonka kanssa Jessicalla on ajoittaista sutinaa jo ensimmäisestä lehdestä lähtien.

Myös teoksen ulkoasu muistuttaa kyseessä olevan jotain muuta kuin siloteltua massaviihdettä. Vähemmillä yksityiskohdilla ja vähemmän näyttävällä ilmeellä varustettu piirrosjälki ei varmasti miellytä kaikkia. Se kuitenkin kuvaa hyvin sitä synkkää maailmaa, johon tarina sijoittuu.

Alias

Nettiflikki

Netflixiin saapuvan Jessica Jonesin on kerrottu ammentavan reilulla kädellä Aliaksesta. Tekijöidensä mukaan tarkoitus ei ole ujostella rankempien aiheiden käsittelyssä, vaan pääosassa tavattava Krysten Ritter pistetään kokemaan kovia.

Aliaksen kirjoittanut Brian Michael Bendis ei ottanut osaa sarjan työstämiseen, mutta katsottuaan kaksi ensimmäistä jaksoa hän kertoi olevansa tyytyväinen lopputulokseen. ”Jessica on osa DNA:tani. Huono Jessica Jones -show olisi satuttanut minua syvästi. Mutta [lopputulos] on uskollinen, eläväinen ja kaikkea mitä olisin henkilökohtaisesti sarjalta halunnut.” mies kertoi Tumbler-haastattelussa. Muiden ylistyssanojen seasta kuultiin, että luvassa on Daredevilin tyylistä noir-tunnelmaa, mutta omanlaisellaan paletillaan.

Kuten edellinen Netflix-tuotanto ennen sitä, käsittelee myös Jessica Jones katutason rikollisuutta. Avengers-skaalan koko maailmaa uhkaaviin tapauksiin ei siis päästä.

Huomattavaa lienee myös, että punanuttuisen sarvipään sekä Jonesin edesottamukset tapahtuvat osittain samoilla alueilla. Marvelin televisiopuolen johdossa istuva Jeph Loeb kertoo tekijöiden pitävän tärkeänä, että kuvissa näkyvät samat poliisiasemat ja samat sairaalat samoine ihmisineen. Yksi Jessica Jonesin maailmaan suuntaava hahmo on myös Daredevil-jaksoista tuttu Rosario Dawson.

Jessica Jones

Näyttelijäkaarti

Näyttelijäkaartiin on haalittu mielenkiintoisia ja lupaavia nimiä. Pääosassa tavataan jo mainittu Krysten Ritter, joka on tavattu muun muassa sarjoissa Asunto 23, Breaking Bad sekä Gravity. Toisen katutason sankarin, Luke Cagen, rooliin on haalittu Mike Colter. Hänen CV:stään löytyvät muun muassa Halo: Nightfall, Good Wife sekä Ringer. Kumpikin näyttelijöistä nähdään myöhemmin Luke Cagen omassa Netflix-sarjassa.

Alias-sarjakuvan kehittänyt Bendis kertoo sekä Ritterin että Colterin olevan nappivalintoja. Etenkin Colteriin hän on erityisen tyytyväinen. ”Odottakaahan, kun näette Michael Colterin. Luke Cagen roolitus on mielestäni, ja olen tätä sanonut kaikille kulissien takana, yhtä vahva ja naulan kantaan kuin Tony Starkin.” mies kertoo viitaten Robert Downey Jr.:n näyttelemään hahmoon.

Daredevilin ensimmäisen kauden tapaan myös Jessica Jonesin debyytti tuo muassaan voimakkaan ja tiiviisti seurattavan konnahahmon. Killgrave-pahiksen saappaisiin on istutettu ehkä hieman yllättäen Dr. Who -roolista tuttu David Tennant. Myös Purple Man -nimellä kutsuttu lurjus on Marvelin kauheimpia hahmoja, joka käyttää erikoiskykyjään muun muassa naisten huumaamiseen.

Jessica Jones

Eikä siinä vielä kaikki!

Kun Jessica Jones on nähty, niin mitä seuraavaksi?

Marvelin ja Netflixin yhteistyö jatkuu jo työstettävän Daredevilin toisen kauden myötä sekä ainakin kolmen muun uuden sarjan avulla. Aiemmin mainittu Luke Cage -sarja nähdään vuonna 2016 Mike Colterin sekä Krysten Ritterin johdolla.

Hieman mystisemmästä maailmasta kertova Iron Fist -sarja siintää kauempana tulevaisuudessa, eikä potentiaalisista roolituksista, teemoista tai muustakaan ei ole vielä tietoa kerrottu. Kun Rautanyrkki on saatu ponnistettua maailmaan, on luvassa vielä The Defenders -sarja, jossa kaikki omat sarjansa saaneet hahmot tavataan yhdessä ja samassa tuotannossa.

Lisäksi vahvoja huhuja liikkuu totta kai myös muista sarjoista, kuten vampyyrejä lahtaavan Bladen paluusta sekä Daredevilin toisella kaudella esiintyvän Tuomarin omista tarinoista. Toteutuivat nämä sarjat tai eivät, Marvel-faneilla ei katsottava kovin äkkiä lopu kesken.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat