Uusimmat

Oli jo aikakin! Y: The Last Man -sarjakuvasta tehdään tv-sarja

14.10.2015 20:35 Aki Lehti

Tämän jos sössitte niin emme vastaa teoistamme.

Vasta eilen uutisoimme Garth Ennisin The Boys -sarjiksen kääntyvän tv-sarjaksi, mutta nyt on vuorossa jotain paljon kiinnostavampaa.

Tällä hetkellä upeaa Saga-avaruusoopperaa käsikirjoittavan Brian K. Vaughan vuosina 2002-2008 DC:n Vertigon julkaisemasta Y: The Last Man -sarjakuvasta tehdään myös tv-sarja.

Viimeksi projektista kuultiin melkein kolme vuotta sitten, jolloin sarjiksesta oli vielä tarkoitus tehdä leffa.

Sarja kuulostaa kuitenkin paljon paremmalta idealta, sillä sarjakuvaa julkaistiin 60 numeroa.

Maailman viimeisen miehen seikkailuja muokkaavat televisioon tuottajat Nina Jacobson ja Brad Simpson. Mikä parasta, niin Vaughan itse on myös mukana käsikirjoittajana ja tuottajana.

Ensi-illasta tai näyttelijöistä ei ole vielä mitään tietoa, mutta sarja nähdään FX-kanavalla.

GalleryComics_V_1900x900_20140900_y-last-man-book-1-sc_53b2fefccffe08.24374787

Lähde: The Hollywood Reporter

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat