Peter Gabriel ja vanhemman herrasmiehen karisma

Keikkaraportti ja kuvagalleria aikamatkasta 1980-luvulle Peter Gabrielin johdolla. 

Mitäs sitä turhia elvistelemään. Peter Gabriel aloitti Suomen keikkansa hallin valojen vielä palaessa. Hän kertoi tänään olevan tarjolla alkuruuan, pääruoan ja jälkiruoan. Hartwall Areenalle oli saapunut vajaa 10000 kuulijaa. Se ei ollut mikään ihme, sillä Gabrielin edellisestä Suomen keikasta olikin jo pieni ikuisuus. Viimeksi hän soitti Helsingin jäähallissa vuonna 1987. Paikalla oli selvästi samaa sakkia kuin silloin. He olivat tulleet paikalle pääruoan takia, joka oli tietysti So-albumi kokonaisuudessaan. Miesvoittoisen yleisön hiukset olivat harventuneet ja pallomahat kasvaneet saman verran kuin illan tähdellä.

Yrmyltä vanhalta herralta näyttänyt Gabriel luotti karismaansa, hyviin biiseihinsä ja virtuoosimaiseen bändiinsä. Aluksi soitettiin kuitenkin pienimuotoisesti: lavalla olivat vain Gabriel flyygelin ääressä ja Tony Levin bassossa. Daddy Long Legs ei kaivannut valoshowta, kaksi miestä ja karisma riittivät. Areenan valot pidettiin edelleen päällä bändin saapuessa lavalle. Sovitukset pysyivät akustispohjaisina. Come Talk To Me, Shock the Monkey ja sitten Family Snapshot, jonka puolivälissä halli vihdoin pimeni. 

Bändin ukot olivat totaalisen liekeissä. Gabrielin ja Levinin lisäksi mukana olivat David Rhodes kitarassa, David Sancious koskettimissa ja Manu Katché rummuissa. Pitkä Back to Front -kiertue lähestyy jo loppuaan, ja tämän tason soittajilla biisit olivat enemmän kuin hyvin hallussa. Yleisö innostui eniten hiteistä kuten Sledgehammer ja Big Time, mutta parhaimmillaan Gabriel bändeineen oli hitaammissa ja nyanssirikkaissa biiseissä. So-levyn Don´t Give Up oli illan parasta antia. Kate Bushin kanssa alun perin duettona laulettu kappale toimi upeasti myös Jenny Abrahamssonin kanssa vedettynä. Hän oli mukana myös levyn ja samalla setin viimeisessä biisissä In Your Eyes, joka oli niin upeaa kuultavaa että silmäkulma kostui. 

Lavarakennelmat ja efektit olivat täsmälleen samat kuin vuonna 1987. Ympäri lavaa heiluneet viisi valonheitintä olivat boom cranejen, eli nosturien varassa. Ne olivat uhkaavan pelottavia tuodessaan mieleen John Christopherin kirjoista ja BBC:n tv-sarjasta tutut Tripodi-robotit.

Encoreihin oli säästetty kaksi biisiä: The Tower That Ate People ja Biko. Jälkimmäistä kaikki osasivat odottaa. Apartheidia vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta taistelleen Stephen Bikon muistokappale oli edelleen ajankohtainen. Harvoin poppia ja politiikka yhdistämällä on saatu aikaan yhtä vaikuttavaa esitystä. Laulu muistutti kuulijoita siitä, että edelleen löytyy asioita joiden puolesta voi ja täytyy taistella. 

Komeasta valoshowsta ja taitavista muusikoista huolimatta keikka oli rakennettu Gabrielin karisman ja hänen edelleen hienossa kunnossa olevan äänensä varaan. Areenalla nähdyistä lukuisista keikoista se kiilaa kärkisijoille. Vain Roger Watersin The Wall-spektaakkeli muutama vuosi sitten saattoi olla parempi. Esitykset olivat keskenään kuitenkin niin erilaisia, että ei laiteta niitä järjestykseen, vaan sovitaan molempien olevan Top-3 -listalla Areenalla järjestetyistä keikoista. 

Tässä vielä In Your Eyes -kappale Back to Front -elokuvasta. Pappatanssi on parasta!

Kuvat: Mikaela Mäkinen
Teksti: Aki Lehti