UUSIMMAT

Pop-kulttuurin välimuisti osa 2/12: Leisure Suit Larry ja opas puberteettiaikaan ennen internetiä

18.02.2014 12:04 | Muropaketin toimitus

Leisure Suit Larry

Dome.fi:n uudessa verkkoesseesarjassa vapaa toimittaja Hippo Taatila, 32, summaa lapsuus- ja nuoruusvuosiensa merkittävimmät elämykset pop-kulttuurin saralla. Esseesarjan toisessa osassa käsittelyn kohteena on Sierran tekstipeliklassikko Leisure Suit Larry.

Filologit ja anglofiilit heilutelkoot Oxford English Dictionaryaan niin paljon kuin tahtovat, mutta faktat faktoina: 70- ja 80-lukujen taitteessa syntyneiden suomalaismiesten poikkeuksellinen englannin kielen taito ei alkuunkaan johdu aikakautensa kieltenopettajien pedagogisesta innovatiivisuudesta, puhumattakaan OK English -oppikirjasarjan ilon ja älyn hölkästä.

Ok

In memoriam.

Sen sijaan opetushallitus ja peruskoulujen kalapuikkoviiksiset reksit raapivat parikymmentä vuotta sitten hilseet tukastaan fundeeratessaan, miten oli mahdollista, että välttävien arvosanojen rivejä todistuksiinsa keränneet pojanviikarit loistivat englannissa lähes poikkeuksetta. Erinomainen kuva ajastaan on sittemmin taitelijanimellä ”Asa” tunnetun shamaanis-depressiivisen puhelaulutaiteilijan MC Avaimen kiteytys sukupolvensa tunnoista seuraavassa värssyssä:

”Kielten maikka renttu / diggas vetää brenkkuu / koko meiän luokka / puhu sitä paremmin enkkuu.”

(Ennen kuin teemme syvemmän sukelluksen syiden ja seurausten vyyhtiin, lienee syytä huomauttaa, että sukupolveni peruskouluvuosina oppilailta toisille kierrätetyt OK English -kirjat eivät suinkaan olleet lajityypissään onnettomia. Aivan toista maata oli Nya Vindar -kirjasarja, tuo kolkko fantasmagoria, jossa kuvailtu painajaisten leirikoulu Hangossa kummittelee mielessäni yhä tänä päivänä.)

Palatakseni sivupoluilta: perimmäisin syy ikäläisteni erinomaiseen englannintaitoon oli oma mielenkiintomme kaikkea kohtaan, mikä oli amerikkalaista. Vietnam-sukupolven ihanteet olivat vaipuneet historian hämäriin ja Amerikka oli nuorten kesken pop, hip ja cool, ja ”yo”, kenties myös ”bronx”.

Ja hiivatti, mikä Amerikassa ei olisi ollut parhautta? NBA ja skeittaus, Guns N’ Roses ja Terminator 2, Baywatch ja Nirvana ja Beverly Hills 90210. Ice Cuben It Was A Good Dayn ja Coolion Gansta’s Paradisen riimejä tapaillessa ameriikan kieli tarttui kitalakeen kuin maapähkinävoi-hyytelövoileivät. Fleerin NHL-korttien avulla butaaninhajuisinkin mopontuunaaja tiesi kirjoittaa seiskaluokan englanninkokeeseen, mitä merkitsee ”height” ja mitä ”weight”.

Carpe Diem

Kyllä, nuori mies. Teini-iän mittainen kamppailusi kannatti.

Samaan ilmiökenttään kuului ysärin alussa lakipisteeseensä yltänyt tekstipelibuumi. Vielä kasarilla nuoret miehet vatkasivat ranteensa (muun muassa) rikki Boulderdashin ja Track & Fieldin parissa, mutta saman vuosikymmenen lopulla framille nousivat ongelmanratkaisuun perustuneet juonelliset seikkailut, joissa pelaaja ohjasi mm. poliisia, avaruusmiestä tai merirosvoa yksinkertaisilla komentolauseilla.

Oman sukupolveni tullessa vastaanottavaisimpaan ikään tekstipelit ottivat ennen kaikkea opettajan roolin. Kielipuolet kymmenkesäiset kerääntyivät paksujen sanakirjojen kanssa PC 286:n äärelle yrittämään ymmärtää, mitä kapteeni Meathook kertoi kassakaapissaan asuvasta hirviöstä, tai miksi peli ilmoitti ”Game Over”, kun Sonny Bonds otti Helen Hottsin puhelinnumeron povariinsa sen sijaan, että olisi rapsaissut hänelle ylinopeussakot.

Yksinkertaisimmillaan tekstipelit opettivat perusverbien merkityksen – ”to give”, ”to take”, ”to answer”. Saattoivatpa englannin kielen lehtorit myös taivastella kerran jos toisenkin, miksi oppilaiden kokeissa oli käytetty eksootillisempaakin sanastoa kuten ”lubricant”, ”narcotics” tai ”This is the END for you, you gutter-crawling cur!”

LucasArtsin lippulaivoihin kuuluivat The Secret of Monkey Island, Maniac Mansion, Indiana Jones and the Fate of Atlantis sekä kymmenkunta muuta peliä, jotka kilpailivat pelaajien suosiosta Sierran Police Quest-, Space Quest- ja King’s Quest -sarjojen kanssa.

Koulukunnat yhä kiistelevät eri tekstipelien paremmuudesta, mutta omalla listallani kaikista suurin ja kaunein oli vuonna 1987 päivänvalon nähnyt Leisure Suit Larry.

Pelattavuudeltaan Leisure Suit Larry ei ollut moniin kaltaisiinsa verrattuna massasta poikkeava. Jälkikäteen ajatellen peli oli nuorelle suomalaistaniaiselle ilman läpipeluuohjeita jopa tuskastuttavan vaikea. Vähemmän innokkaasti suhtauduimme myös pelin pop-kulttuuriviittauksiin; miksi me olisimme tienneet mitään Johnny Carsonista, kun meillä oli Timo T.A. Mikkonen?

Nämä heikkoudet kuitenkin kuitattakoon marginaalisina kauneusvirheinä, tarjosihan peli nimittäin jotain, mitä puberteetti-ikäinen janosi yli kaiken.

Nimittäin seksiä.

Sex

Oman sukupolvensa Alexis Texas.

Seuraa viesti kaikille lukijoille, jotka ovat eläneet nuoruutensa nettiaikana: puberteetin eläminen ennen nettiaikaa oli päättymätön vaellus halki Mordorin maan, Danten Infernon kahdeksas piiri, Stockan hullut päivät kolme minuuttia ovien avautumisen jälkeen.

Vuoden 1992 tienoilla ei ollut puhettakaan thehun.net:istä, redtube.com:ista, pornhub.net:istä, xhamster.com:ista, spankwire.com:ista, freeones.com:ista tai sadoista muista paineenhelpotussivuista, joiden nimet googlasin varta vasten tämän artikkelin tarpeisiin, koska en aiemmin tiennyt niiden olemassaolosta. En tiennyt! (Joko sinä lopetit lukemisen, vaimo?)

Minun sukupolveni Raatteentie oli Kuponkiuutisten alusvaatemainosten ja keltaisen lehdistön iltatyttökuvien jemmaaminen kouluvihkojen kansiin ja lehtiroskisten penkominen vanhojen Jallujen toivossa. Meidän Tali-Ihantalamme olivat viikonloppuiltojen yöt, jotka valvoimme siinä toivossa, että mainostelkkarin ylijäämäelokuvissa olisi vilahtanut nisä suihkukohtauksen muodossa.

Kun ikäpolvemme nuoret naiset kuvailivat Titanicia elokuvana, jota katsoessa tarvitaan paketillinen nenäliinoja, me ihmettelimme, että eihän siinä ollut kuin se yksi Kate Winslet -kohtaus. Meidän käsityksemme nenäliinaelokuvasta oli Barb Wire, Basic Instinct tai Poliisiopisto 1.

Hightower

Moses Hightower oli myös hottis, mutta tarkoitan bilekohtauksia ja nuorta Kim Cattrallia.

Ennen nettiaikakautta päivystimme Music TV:n parissa VHS-nauhat ladattuina soittimeen ja sormi record-näppäimellä ja osoitimme häkellyttävää matemaattista täsmällisyyttä tietämällä, missä kohdassa Spice Girlsin musiikkivideota Mel B poseeraa anteliaimmin. (Vastaus on 2:24–2:26. Teini-ikäni kohokohta yhdessä Vengaboysin Boom Boom Boom Boom:in ja Geri Halliwellin Mi Chico Latinon kanssa. Teini-ikäni oli perseestä.)

Sexy

Pitäkäämme hiljainen hetki kaikkien seksuaalisen ylilataustilansa kanssa kamppailevien puberteetti-ikäisten muistoksi. Kiitos.

Leisure Suit Larryn tarina alkoi, kun entinen high school -opettaja ja tietokoneharrastaja Al Lowe koodasi 80-luvun alussa omaksi huvikseen Softporn Adventure -nimisen tekstipelin raakileen, jonka tarina jäi kummittelemaan vuosiksi hänen mieleensä.

Kasarin kuluessa pelitekniikka kehittyi niin, että Lowe kääri hihansa ja käsikirjoitti tarinan Larry Lafferista, nelikymppisestä neitsyestä, joka lähti lomalle paheelliseen Lost Wagesiin päästäkseen eroon stigmastaan.

Alapäähuumori, absurdismi ja PaintBrushilla tuherretut ruokinta- ja istumakukkulat muodostivat kiehtovan jambalayan, joka toi kielen päähän kutkuttavan kielletyn hedelmän maun.

Kun vanhempien auton perävalot tuikkivat marraskuun iltahämärässä ja 12-vuotiaat pojat kirjoittivat lukittujen ovien suojissa tekstikenttään: ”Have sex with prostitute”, lopputulos oli vähän kuin olisi itse päässyt maistelemaan lemmen iloja.

Lefty´s

Ja ne grafiikat!

Oven lukitseminen oli olennaista, sillä vaarana oli, että äiti astelisi huoneeseen samalla, kun Larry tiiraili näköalakukkulan kiikareilla vastapäisessä talossa riisuutuvaa naista [kohdasta 5:54–6:30]. Juuri kun mamma oli ehtinyt toipua pari vuotta poikansa kasettikokoelmasta löytämästään Army of Lovers-c-kasetin kansilehdykästä.

Leisure Suit Larry -pelisarjan kolme ensimmäistä osaa kuluivat sukupolveni käytössä puhki. Sarjan tekijöiden skipatessa nelososan ja siirryttyä viidenteen osaan oli aika hiljalleen alkanut ajaa pelisarjan ohi. Sarjan viimeisissä osissa Sierran piti koventuneen kilpailun vuoksi yksinkertaistaa juonta ja mässäillä entistä pornahtavammalla kuvasisällöllä.

Pelisarjan ensimmäinen osa – Leisure Suit Larry in the Land of the Lounge Lizards – keskittyy yhteen Lost Wagesin kaupungissa vietettyyn alkuiltaan, jonka aikana Larry pyrkii hankkiutumaan eroon poikuudestaan.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan peli on sahailua taksilla kasinon, baarin, hotellin ja parin muun tapahtumapaikan välillä ja puzzlejen ratkaisua: katso vessan seinään ja kerro sieltä bongaamasi salasana baarin pokelle. Anna kioskista ostettu viinipullo juopolle, niin sinulla on veitsi myöhempää käyttöä varten. (Leisure Suit Larryn maailmassa roskiksista löytyi timanttisormuksia ja passeja, mutta epätodennäköiset sattumat vauhdittivat tarinan kulkua. Vaietkaamme siis niistä.)

Lopulta ”Larry ykkönen” huipentuu kohtaukseen, jossa pumpattava seksinukke puhkeaa protagonistin käsittelyssä ja lentelee hotellin katolla sijaitsevan porealtaan luo. Altaassa istuva naikkonen lämpenee Larrylle ja johdattaa tämän mukaansa hotellihuoneeseen saaden murrosikäisen pojan aprikoimaan, nostaisiko seksinuken kanssa hilluminen hänen osakkeitaan peruskoulun välituntien armottomilla pariutumismarkkinoilla.

Anne-nukke

Emme katsoneet terveystiedon tuntien Anne-nukkea enää koskaan samalla tavalla.

Sarjan toinen osa – Leisure Suit Larry Goes Looking for Love (in Several Wrong Places) – harppasi ykkös-Larryyn nähden valtavan askeleen, mitä tuli pelattavuuteen ja pelimaailman laajuuteen.

Kakkos-Larryssa Larryn poreammerakkaus Eve potkaisee päähenkilön ulos kalifornialaisesta omakotitalostaan niin, että Larry päätyy lopulta Napakymppi-tyyliseen ohjelmaan. Sikäläinen karisalmelainen julistaa erehdyksessä Larryn voittajaksi, ja monen mutkan kautta KGB alkaa vaania Larrya ja pakottaa tämän hyppäämään laskuvarjolla lomalennolta.

Ajelehdittuaan aikansa soutuveneessä Larry päätyy syrjäiselle Noontonyt-saarelle keskellä Tyyntämerta ja kuulee eksoottisilta kaunottarilta yläosattomissaan, että hullu tohtori Noonokee pitää saaren alkuperäisväestöä pauloissaan. Jamesbondmaisessa loppuhuipennuksessa Larry nirhaa tohtori Noonokeen ja saa Kalalau-neidon kainaloonsa.

Sukupolvessani vallitsevan konsensuksen mukaan Larryista legendaarisin ja paras oli kuitenkin sarjan kolmas osa: Passionate Patti in Pursuit of the Pulsating Pectorals.

Pelin alussa kerrotaan, kuinka markkinatalous on saapunut Noontonyt-saarelle ja muovannut entisestä paratiisista turistirysän. Larry saa puolestaan taas kerran lähtöpassit kuultuaan, että hänen salamarakkautensa Kalalau on rakastunut toiseen naiseen.

Pähkinänkuoressa peli on sitä samaa vanhaa: Larry hortoilee Noontonyt-saaren biitseillä ja hotelleissa niin lyhyiden suhteiden kuin uuden rakkaudenkin perässä ja parin sattuman myötä löytää elämänsä rakkauden, Passionate Pattin, joka pelin loppuessa lähtee pelaajan ohjastamana pelastamaan Larrya kannibaalilesbojen vankeudesta.

Kuten kirjoitettua, sarjan viidennestä osasta alkaen ajan hammas alkoi nakertaa Larry-sarjaa ja pelidisketit jäivät pahvilaatikkoon pölyttymään. 90-luvun edetessä Syndicate, Wing Commander 3, Ultima-sarjan uusimmat osat ja muut teknisesti edistyneemmät pelit veivät huomion pois ikisinkku-Larrysta, josta tuli yksi pelihahmo muiden rinnalla.

Kenties kyse oli myös ikäpolven kypsymisestä ja teknologisesta kehityksestä: Canal+, Music TV, modeemiyhteydet ja viikonloppudiskot täyttivät teinipoikien elämässä varhaispuberteetti-aikana vallinneen tyhjiön.

Joitain vuosia myöhemmin, kun ikäluokkansa naiset ja miehet pystyivät olemaan ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden toistensa kanssa luontevasti tekemisissä, moni mies yllättyi kuultuaan nuorten naisten pelanneen Larrya 13-vuotiaina kovin tutuissa mielentiloissa: samoista syistä, joista johtuen he lukivat Reginan ”Naisten unelmia” tai Suosikin ”Dear Ekiä”, tonkivat äitinsä ja isosiskojensa yöpöydän laatikoita tai asettelivat Barbie- ja Ken-nukkeja päällekkäin.

Helle

Erkki-Pekka Helle, sukupolveni Prometheus.

Nuorten poikien tavoin myös nuoret tytöt janosivat tietoa, joka heiltä jäi peruskoulun myötähäpeää aiheuttaneilla sukupuolivalistustunneilla uupumaan.

Leisure Suit Larryn antama kuva aikuisen ihmisen seksielämästä oli epäilemättä kieroutunut, eivätkä esiteini-ikäisten suodattimet välttämättä onnistuneet kaapimaan kaikkea kuonaa tiehensä, mutta ymmärryksen laajentajana peliklassikon ansiot olivat kiistämättömät virallisten järjestelmien antiin verrattuna.

Sitä paitsi käsi sydämelle, fanit: eikö asia kuitenkin ole niin, että Larry-sarjan paheksuttu navanalushuumori on kuitenkin suhteellisen kesyä verrattaessa vaikkapa Sex and the City –sarjaan, jolle äidit ja tyttäret nauroivat yhdessä vain puoli vuosikymmentä Leisure Suit Larryn huippuvuosia myöhemmin?

Ja onhan totta, että tekniikan kehityksen myötä aika on ajanut auttamattomasti ohi Leisure Suit Larry -sarjan varhaisimmista osista. Nostalgikkopelaajat kaivavat sarjan osat vuosittain naftaliinista ja pelaavat ne tasaisin väliajoin läpi verestelläkseen vanhoja, mutta fabun ominaisuudessa on vaikea uskoa GTA– ja Assassin’s Creed -sukupolven syttyvän vanhan elostelijan seikkailuista.

Larrysta vaahtoavat vanhan liiton pelurit ovat samassa asemassa kuin ne vähän kiusalliset isosedät, jotka yrittävät argumentoida Pit Bullia fiilistelevän veljenpoikansa kavereille Deep Purplen paremmuudesta.

Hanuri

”Nyt jangsterit ruvetaan joraamaan, jou!”

Vanhat seremoniat ovat saaneet uuden nahan. Oman sukupolveni vartuttua 30 ja 40 ikävuoden tuntumaan ovat muistot vanhoista Larry-illoista kulkeneet mukana kollektiivisessa tiedostamattomassa ja purkautuneet esille tuoreissa muodoissa.

Jos Pirates of the Caribbean -sarjan Will Turner onkin osoittautunut Monkey Island -sarjan päähenkilö Guybrush Threepwoodin päivitetyksi muodoksi, 40-vuotiaan ikineitsyen arkkityyppi löysi uuden muotonsa Judd Apatow’n ohjaaman, 2005 julkaistun komediaklassikon 40 v. ja neitsyt myötä.

40 v. neitsyt

Harmi kyllä, Steve Carell ei päässyt elokuvassa tositoimiin pumpattavan Barbaran kera.

Hippo Taatila on kirjoittanut aiemmin mm. Basso-lehden artikkelisarjaa ”Tinkimättömät ajattelijat” sekä suomentanut G.I. Gurdjieffin elämäkerran ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko 2013).


Lue myös:

Pop-kulttuurin välimuisti osa 1/12: Ihmemaa Ozin pimeä puoli