Uusimmat

Preacher-sarjan Seth Rogen: ”Sarjiksen tekijäkään ei uskaltaisi näyttää näin hurjia juttuja”

08.10.2015 18:00 Aki Lehti

Uskoo ken haluaa.

Garth Ennisin klassikkosarjikseen perustuvan Preacher-tv-sarjan puuhamies ja vastaava tuottaja Seth Rogen kertoo tuoreessa haastattelussa asioita, jotka menevät suoraan ”uskomme kun näemme” -kategoriaan.

Parhaimmillaan ja pahimmillaan sarjis sisältää sen luokan sikailua, että moista tuskin näytettäisiin edes HBO:lla, saati sitten AMC-kanavalla, jolla sarja nähdään ensi vuonna.

Silti Rogen kertoo muun muassa seuraavaa:

– Joitakin suunnittelemiamme juttuja Garth (Ennis) tuskin edes yrittäisi näyttää tv:ssä, hän sanoo.

– Yhdistämme joitakin hahmoja ja heidän luonteenpiirteitään yhteen henkilöön. Haluamme mukaan mahdollisimman paljon sarjakuvan vitun sekopäistä sakkia, hän jatkaa.

Rogen kertoo myös yrittävänsä yllättää sarjakuvan ulkoa osaavat fanit.

– Ei minua kiinnosta tehdä hiilipapperikopiota sarjakuvasta, se kuulostaa maailman tylsimmältä idealta. Lähtökohta on sama, mutta tarina kerrotaan eri tavalla.

Kuvaukset alkavat ensi helmikuussa ja sarja nähdään kesällä 2016.

Garth Ennisin käsikirjoittamiin ja Steve Dillonin piirtämiin sarjakuviin nojaavassa sarjassa Dominic Cooper esittää saarnamies Jesse Custeria.

Jesse on alkoholisoitunut kirkkoherra, joka saa päänsä sisään enkelin ja demonin sekasikiön voimineen. Sen jälkeen mies lähtee jahtaamaan Jumalaa, joka on Jessen mielestä laiminlyönyt ihmiskuntaa liian pitkään.

Preacherin muita avainnäyttelijöitä ovat Joseph Gilgun (Cassidy), Ruth Negga (Tulip) ja Ian Colletti (Arseface). Lucy Griffiths puolestaan esittää uutta hahmoa nimeltä Emily Woodrow.

Preacher-Poster-33098-b0926

Lähde: Crave Online

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat