Uusimmat

Roope Ankan näyttelijä on kuollut

23.05.2016 10:49 Tatu Junni

DuckTales – Ankronikka -animaatiosarjassa Roope Ankkaa ääninäytellyt Alan Young on kuollut.

Variety-lehden mukaan Alan Young menehtyi viime torstaina 96 vuoden iässä.

Roope Ankan lisäksi Young muistetaan esimerkiksi vuoden 1958 Mister Edistä ja vuoden 1960 Aikakoneesta.

Young esitti Roopea aina hautaan asti. Miehen ääntä on voinut kuulla vielä tänä vuonna Mickey Mouse -animaatiolyhäreissä. Tv-sarjojen lisäki Young ääninäytteli Roopea myös DuckTales-videopeleissä.

Alan Young Wikipediassa

Alan Young IMDb:ssa

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat