Uusimmat

Samsung haluaa auttaa fobioista kärsiviä virtuaalitodellisuuden avulla

29.06.2016 20:58 Aki Lehti

Tutkimuksen mukaan suomalaiset pelkäävät eniten käärmeitä ja oksentamista.

Samsungin tilaama ja YouGov-yhtiön tekemä tutkimus paljastaa, mitä pohjoismaalaiset pelkäävät. Tutkimuksessa selvisi, että 30 prosentilla suomalaisista on jokin pelko tai fobia. Ruotsalaisten keskuudessa luku oli lähes sama, 29 prosenttia. Pelokkaimmiksi pohjoismaalaisiksi osoittautuivat norjalaiset, joista jopa 39 prosentilla oli irrationaalisia pelkoja. Yli 60 prosenttia suomalaisista kertoi jättäneensä usein tai joskus asioita tekemättä pelkonsa vuoksi.

Tutkimuksen mukaan 53 prosenttia suomalaisista olisi valmis kohtaamaan pelkonsa, jos se auttaisi heitä pääsemää pelosta eroon.

Ruotsalainen startup-yritys Mimerse on tutkinut, miten ihmisten pelkoja voitaisiin lievittää yhdistämällä VR-teknologia ja psykologia. Samsungin ja ruotsalaisen innovaatioyritys Vinnovan avulla Mimerse kehitti Itsy-nimisen sovelluksen, jossa käytetään hyväksi kognitiivisen käyttäytymisterapian metodeita ja altistetaan käyttäjä pelkonsa kohteelle, tässä tapauksessa hämähäkeille. Sovellusta käytetään Samsungin VR-lasien kanssa, ja sen pitäisi lievittää pelkoa kolmessa tunnissa.

– Haluamme tarjota innovaatioita, joista on hyötyä ihmisten jokapäiväisessä elämässä. VR-teknologia avaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi tarinankerrontaan, hyvinvointiin ja stressinhallintaan. Siitä voi saada myös psykologista apua. VR:n avulla ihmiset voivat saada apua ongelmiinsa, mainostaa Samsungin sosiaalisista innovaatioista ja yhteiskuntavastuusta vastaava Elin Wallberg.

Suomalaisten pahimmat pelot:

1. Käärmeet (46 %)
2. Oksentaminen (41 %)
3. Yleisön edessä puhuminen (31 %)
4. Korkeat paikat (29 %)
5. Hämähäkit (29 %)

Kyselytutkimuksen toteutti mielipide- ja markkinatutkimusyhtiö YouGov. Pohjoismaissa tehty kysely toteutettiin sähköpostilla 17.-23.3.2016. Siihen osallistui 4 032 yli 18-vuotiasta miestä ja naista (Suomesta 1004 vastaajaa).

kyy_thumb

Lähde: Samsung Electronics Nordic

 

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat