Uusimmat

Arvostelu: Guardians of the Galaxy -sarjakuva on perusvarmaa Marvelia

23.07.2015 12:00 Tatu Junni

Guardians of the Galaxy

Guardians of the Galaxyn valkokangasseikkailut jatkuvat vuonna 2017. Vaan eipä hätää, Rocket Raccoon, Groot ja kumppanit ovat palanneet Suomeen jo tänä kesänä.

Suomi on perinteisesti ollut supersankarien suhteen Marvel-maa, jossa DC Comicsin on pitänyt tyytyä opposition asemaan. Alkuvuodesta tilanne kääntyi päälaelleen, kun RW Kustannus alkoi tuoda markkinoille oikein urakalla Batmanin, Terämiehen ja muiden viittavesseleiden albumeita. Ainoa alkuvuoden aikana Suomessa havaittu Marvel-sankari on ollut Hämähäkkimies, jonka oma lehti porskuttaa laskeneesta myynnistä huolimatta ainakin vielä toistaiseksi.

Kesäkuussa Marvel-faneille tarjottiin pitkän piinan päätteeksi ensiapua, kun Egmont-kustannus toi kirjakauppoihin ensimmäisen Guardians of the Galaxy -albuminsa. Se koostuu Powersista ja Ultimate Spider-Manista tutun Brian Michael Bendisin käsikirjoittamista tarinoista, joita Marvel alkoi julkaista vuonna 2013 pohjustaakseen James Gunnin yllätyshitiksi noussutta Hollywood-elokuvaa. Kovakantisessa Guardians of the Galaxy – Kosmiset kostajat -albumissa seikkailevat siis samat avainhahmot kuin elokuvassakin, mutta asut ja muutamat muut yksityiskohdat ovat vielä vähän hakusessa. Esimerkiksi Peter ”Star-Lord” Quillin kypärä on parin vuoden takaisissa sarjakuvatarinoissa vielä erilainen – nyttemmin se on muutettu tunnistettavuuden takia vastaamaan valkokankaan versiota.

Guardians of the Galaxy

Brian Michael Bendis on useaan otteeseen osoittanut olevansa taitava käsikirjoittaja, mutta Guardians of the Galaxyn ensimmäinen albumi ei lukeudu hänen mestariteoksiinsa. Kosmisten kostajien tarina on loppupeleissä sangen suoraviivaista avaruushumppaa ilman sen mielenkiintoisempia koukkuja. Eipä sarjakuva kesäpäivään pilviä pukkaa, mutta valitettavan keskinkertaista scifi-tarinointia on nyt kyllä tarjolla. Tuntuu kuin Bendis ei vielä oikein itsekään tietäisi mihin suuntaan tarinaa kuljettaisi. Miehen tuoreemmasta tuotannosta All-New X-Men käynnistyi huomattavasti Guardians of the Galaxya tehokkaammin.

Tarinan edetessä Bendisin tarinointi pääsee onneksi paremmin vauhtiin ja juonikuvioihin saadaan enemmän särmää. Uudet hahmot Angela ja Venom tuovat uutta puhtia ja punaista lankaa tarinoihin, jotka toivottavasti nähdään joskus vielä Suomessakin.

Valitettavasti alkuperäislehtiä on mahtunut Kosmiset kostajat -albumiin vain neljä kappaletta. Loput sivut on jostain käsittämättömästä syystä uhrattu Guardians of the Galaxy: Tomorrow’s Avengers -lehden täytetarinoille, joissa esitellään 7-10 sinun mittaisissa episodeissa jokaisen galaksivahdin menneisyyttä tai hallitsevaa luonteenpiirrettä. Tällainen kertaaminen on täysin turhaa, sillä hahmot on jo esitelty Marvel Studiosin elokuvassa – ja jos mokoma on jäänyt näkemättä, pääsee pääkertomukseen kyllä mukaan ongelmitta. Eivät Rocket Raccoon ja kumppanit sentään niin moniulotteisia olentoja ole.

Guardians of the Galaxy

Parasta Guardians of the Galaxyn esikoisalbumissa on Steve McNivenin ja Sara Pichellin kuvitus ja vanhojen Marvel-tuttujen bongaaminen. Albumin tarinaan ovat sotkeutuneet muun muassa Rautamies, Niljahirviö ja vanha Ryhmä-X-kenkku Gladiaattori. Myös suomalaisalbumin painojälki ansaitsee kiitoksen. Justin Ponsorin värit pääsevät nyt hienosti oikeuksiinsa. Käännöstyö ei ihan jokaisessa kohdassa vakuuta, mutta suomentaja Janne Suomiselle ei viitsi silti liiemmin pyyhkeitä ojentaa, sillä Brian Michael Bendisin omaleimainen dialogi on aina toiminut parhaiten alkuperäiskielellä.

Guardians of the Galaxy – Kosmiset kostajat -albumia voi huoletta suositella niille, jotka innostuivat James Gunnin elokuvasovituksesta. Tarjolla on pohjavireeltään hyväntuulista scifi-viihdettä tuttujen hahmojen parissa. Minkäänlaisesta tulevaisuuden Marvel-klassikosta ei silti voi puhua edes hyvällä tahdolla.

Guardians of the Galaxy

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat