Arvostelu: The Walking Dead -sarjakuva on tuntuvasti televisiosarjaa kiinnostavampi tapaus
The Walking Dead on huippusuosittu tv-sarja, mutta koko homma käynnistyi sarjakuvana jo 10 vuotta sitten. Kolmas suomalainen kokoelma kattaa zombieseikkailun alkuperäisnumerot 25-36, eli lukemista riittää noin 300 sivun verran.
AMC:n menestyssarja The Walking Dead käynnistyi aikoinaan sarjakuvaversiolle uskollisesti, mutta kolmen tuotantokauden aikana se on karannut yhä loitommas lähdemateriaalista. Hahmoja on karsittu, uusia tuotu tilalle ja tuttuja kirjoitettu uusiksi. Kokonaisia sivujuonia on sivuutettu, eikä päätarinakaan ole edennyt totutulla tavalla. Tämä ei itsessään ole ongelma, sillä television ”vaihtoehtotodellisuutta” on periaatteessa hyvin mielenkiintoista seurata. Kyse on lähinnä tavasta, jolla sarjakuva on tv-sarjaksi suodatettu.
The Walking Deadin tv-version suurin ongelma on, että se kierrättää sarjakuvan aineksia hyvin laiskasti. Robert Kirkman on aina kirjoittanut sarjakuvaansa kiitettävän moniulotteisia hahmoja ja kuljettanut tapahtumia tulisella tahdilla. Toisin ovat asiat puuromaisessa tv-sarjassa, jonka tuotantokausista etenkin toinen liukui pahasti saippuaoopperan puolelle. Shanen ja Rickin ystävyyssuhteen katkeamista jännitettiin niin pitkään, ettei loppupuolella kukaan enää jaksanut kiinnostua tilanteen ratkaisusta. Kolmas tuotantokausi nosti sarjan pahimmasta suosta, mutta sekin lässähti loppua kohti. Päätösjakso oli varsinainen antikliimaksi.
Kirkmanin sarjakuvan nihilistisestä asenteesta ei ole tv-sarjassa mukana kuin pisaroita. Lohduttomuus ja ahdistavuus ovat vaihtuneet huvipuistoon, jossa zombit kuolevat leikiten pienen hippaleikin päätteeksi. Veri ja visva on puunattu pois ja niiden tilalle tuotu aina täyteen tankatut autot, puhtaat vaatteet, huolitellut meikit ja pettämätön moraali.
Myös hahmoja on pehmennetty, paikoin aina Disney-osastolle asti. Rick Grimes on sarjakuvissa alati aktiivinen toimija, ei Andrew Lincolnin tyhjyyteen tuijottava mumisija. Katanataituri Michonne puolestaan kuulee ääniä ja puhuu seinille. Tv-sarjassa Danai Guriran tehtäväksi on annettu lähinnä tuijottaa vihaisesti ja tappaa muutama kiintiözombie. Toki hahmoja pitää virittää televisiota varten, mutta AMC on mennyt tässä urakassa pahasti metsään. Karmeimman kohtelun on saanut Rickin vaimo Lori, joka on sarjakuvissa perheen koossa pitävä nainen, mutta televisiossa marmattava bitch, jonka kuolema oli ainoastaan huojentava hetki.
Tahattoman koomiseksi paisunut The Walking Dead voisi olla television The Road, mutta nyt se on television Zombieland.
Vaikka televisiosarja ei sarjakuvia seuranneelle välttämättä maistukaan, ei ole mitään syytä olettaa, ettei homma toimisi toisinpäin. Kolmas suomenkielinen The Walking Dead -kokoelma tarjoaa mahdollisuuden tutustua tv-sarjan juuri päättyneen kolmannen kauden tapahtumien ”viralliseen” versioon.
Robert Kirkmanin käsikirjoittama ja Charles Adlardin piirtämä The Walking Dead – Kolmas kirja (Egmont, 2013) käynnistyy tilanteesta, jossa Rickin johtama eloonjääneiden joukko on asettunut taloksi hylättyyn vankilaan. Elämä ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista, päinvastoin.
Verkkoaitojen ulkopuolella korisevat zombiet ovat pieni ongelma ryhmän sisäisten jännitteiden rinnalla. Sekoamispistettä lähestyvä Carol esimerkiksi ehdottaa, että he voisivat mennä Rickin ja Lorin kanssa kolmistaan naimisiin. ”Tiedän, että se tuntuu oudolta, mutta eihän meidän tarvitse noudattaa vanhoja sääntöjä. Voimme tehdä omat sääntömme.” Television puolella tällaiseen dialogiin ei ole rohjettu, ja sarjakuva on kovasti räävittömämpi muiltakin osin.
The Walking Dead – kolmas kirja tuo sarjakuvan maailmaan vihdoinkin Kuvernöörin. David Morrisseyn pullamössö tulkinta hahmosta muistuttaa tämän mielipuolen rinnalla lähinnä kiukuttelevaa koulupoikaa.
Heti ensitapaamisella Kuvernööri katkaisee Rickin käden ja raiskaa Michonnen. Järin iloisissa merkeissä sarjakuva ei etene tämän jälkeenkään. Oikeastaan jokaisella hahmolla asiat ovat ihan päin vittua, juuri kuten zombieapokalypsin jälkeisessä maailmassa voisi olettaakin. Julkaisu päättyy odottavissa tunnelmissa, kun vankilassa valmistaudutaan Kuvernöörin hyökkäykseen. Kokonaisuutena kolmas The Walking Dead -kokoelma tuntuu välipalalta, ja sen tehtävänä onkin lähinnä pedata tulevia tapahtumia. Seuraavassa osassa helvetti pääsee irti sellaisella voimalla, että tämänkertaisesta hengähdystauosta on myöhemmin vain kiitollinen.
Mikäli Egmontin kolmanteen The Walking Dead -kokoelmaan tarttuu vain tv-sarjaa seuranneena, on varmasti alkuun melko pihalla. Hahmoista vain osan voi tunnistaa ensivilkaisulla, ja lisäksi joukossa on ihan outojakin kasvoja. Aku Ankan kaltaisiin ”perussarjakuviin” tottuneelta saattaa myös viedä tovin, ennen kuin hän osaa arvostaa Charlie Adlardin persoonallista piirrostyyliä ja Kirkmanin vuolasta dialogia. Vaan kun kun sarjakuva vihdoin vie mennessään, ei se enää irti päästä.
Sarjakuvan mustavalkoisuudesta ei kannata Egmontille pyyhkeitä postittaa. Huippumyyneihin yltänyttä The Walking Deadia julkaistaan ”harmaasävytettynä” myös USA:ssa, eli pihistelystä ei ole tässä kohtaa kyse. Sen sijaan kritiikkiä voi antaa Antti Koivumäen suomennoksesta. Se on pitkälti toimivaa, mutta puhekuplien murrevirittelyissä mennään kyllä metsään. Lukukokemusta olisi häirinnyt huomattavasti vähemmän, jos kaikki hahmot olisivat puhuneet niin sanottua peruskieltä.
Hillitymmän suomennoksen ohella albumiin olisi myös toivonut kertaussivua sarjan aikaisemmista tapahtumista. Ehkä jonkinlainen hahmoesittelykin olisi ollut paikallaan, väkeä kun riittää tarinassa sekaannukseen asti.
Suomeksi The Walking Deadin tarinoita on nyt ilmestynyt vuoden sisällä kolme kappaletta. Toivottavasti lukijoita riittää jatkossakin, sillä The Walking Dead ei ole mikään hittisarjan rahastusyritys, vaan mainio sarjakuva, joka elää onnistuneen itsenäisesti televisiosarjan rinnalla. Samoin tekee The Walking Dead -pelisarja, joka on tv-sarjaa tuntuvasti tasokkaampi sukellus sarjakuvan maailmaan.
Teksti: Tatu Junni
Kuvat: Egmont-kustannus
