Uusimmat

Simpsonit rikkoo taas ennätyksiä – Luvassa kaksi uutta tuotantokautta

07.11.2016 18:40 Aki Lehti

Simpsoneita on kohta tehty yhteensä 669 jaksoa.

Viime viikolla Simpsonien tuottaja James L. Brooks vihjasi, että vuoden 2007 The Simpsons Movie saattaa hyvinkin saada vielä jatkoa.

Leffaa joudutaan siis odottamaan vielä ilmeisesti useampi vuosi, mutta tv:n puolella keltaiset mulkosilmät eivät pidä hengähdystaukoa, sillä Jenkeissä pyörii tällä hetkellä 28. kausi ja sarjaa on luvassa vielä ainakin kaksi tuotantokautta.

Simpsonit rikkoo tulevilla kausillaan ennätyksiä, sillä siitä tulee pisimpään yhtäjaksoisesti primetime-slotissa jatkunut tv-sarja. Edellinen ennätys oli Gunsmoke-sarjalla, jota esitettiin vuosina 1955-1975 yhteensä 635 jaksoa. Simpsoneita on tulevien 29. ja 30. kauden jälkeen tehty huimat 669 jaksoa.

Lähde: Variety

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat