Uusimmat

Steven Soderbergh tekee Netflixille villiin länteen sijoittuvan alkuperäissarjan

02.03.2016 18:55 Aki Lehti

Godless-sarjan puuhamiehenä on myös Scott Frank.

Steven Soderbergh ilmoitti aiemmin lopettavansa elokuvien tekemisen, mutta nyt hän työstää Netflixille uutta Godless-minisarjaa tuottajan roolissa.

Godlessin käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Scott Frank, sama herra joka kirjoitti Soderberghin ohjaaman Out of Sight -elokuvan. Frank on tuttu mies myös Minority Report- ja The Wolverine -elokuvista.

Godless sijoittuu vuoteen 1884 ja se kertoo naisten pyörittämään kylään päätyvästä lainsuojattomasta, joka tarvitsee heidän apuaan pysyäkseen hengissä.

Frank kirjoitti Godlessin alun perin elokuvaksi vuosia sitten. Se jäi kuitenkin pöytälaatikkoon, koska länkkärit eivät kiinnostaneet rahamiehiä.

Kuvaukset alkavat ensi kesänä Santa Fessä. Godless koostuu kuudesta tunnin mittaisesta jaksosta.

scott frank

Lähde: THR

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat