Uusimmat

Suosittu supersankarisarja Arrow saapuu Suomen televisioon tällä viikolla

01.10.2013 08:40 Muropaketin toimitus

Arrow

Amerikkalainen toimintasarja Arrow pohjautuu DC Comisin supersankariin Green Arrow, joka on Suomessa paljon tuntemattomampi kuin vaikkapa Batman tai Teräsmies. Pian ”Vihreä Nuoli” tunnetaan meilläkin.

Arrow (2012-) on Sub-kanavan mukaan ”tiukkaa actionia ja vahvaa draamaa yhdistävä uutuussarja. Visuaalisesti näyttävä, tarinankerronnaltaan elokuvamainen sarja on saanut hyvän vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojilta (Imdb.comin arvosana 8,1). Sarja on palkittu mm. parhaana uutena sarjana TV Guide Awardilla”.

Sarjan pääosassa on Oliver Queen (Stephen Amell; Rakkauden anatomia, Hung, Elämää Manhattanilla), hemmoteltu rikkaan perheen poika, jonka luullaan kuolleen viisi vuotta sitten laivaonnettomuudessa yhdessä isänsä kanssa. Oliver on kuitenkin jäänyt henkiin ja on elänyt puoli vuosikymmentä autiolla saarella selviytymis- ja jousenkäsittelytaitoja opetellen.

Elämä autiolla saarella on ollut rankkaa, ja se on jättänyt Oliverille syvät arvet, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Oliver palaa takaisin kotikaupunkiinsa Starling Cityyn muuttuneena miehenä. Hänellä on missio: kostaa niille, jotka ovat tehneet hänen kaupungistaan korruptoituneen mätäpaiseen ja korjata edesmenneen isänsä tekemät vääryydet. Starling City saa uuden ja salaisen järjestyksenvalvojan, kun Oliver ryhtyy taistelemaan jousellaan ja nuolillaan pahuutta vastaan. Mutta kuka pahin vihollinen loppujen lopuksi onkaan?

Sub esittää Greg Berlantin, Marc Guggenheimin ja Andrew Kreisbergin luomaa sarjaa torstaisin kello 21.00 3. lokakuuta lähtien.

Lähde: Sub