UUSIMMAT

Suosittu supersankarisarja palaa televisioon alkuperäisnäyttelijöillä vuonna 2015

24.02.2014 10:05 | Muropaketin toimitus

Heroes-sarjan luoja Tim Kring on vastuussa uudesta versiosta ja mukana on myös osa alkuperäisistä näyttelijöistä.

NBC-kanava kertoi hieman yllättäen vuosina 2006-2010 pyörineen Heroesin palaavan minisarjan muodossa ensi vuonna. Heroes: Rebornia tehdään 13 jaksoa, ja siitä vastaa alkuperäisen sarjan luoja Tim Kring. Tulevia juonikuvioita tai keitä alkuperäisiä supersankareita tai pahiksia on mukana ei vielä paljastettu, mutta NBC:n Jennifer Salke kertoi ”osan alkuperäisistä näyttelijöistä tekevän paluun.”

Hän jatkaa: ”Olemme innoissamme Tim Kringin paluusta sarjan pariin ja odotamme mielenkiinnolla uusia tasoja ja asioita joita hän suunnittelee lisäävänsä alkuperäiseen konseptiin. Show´n tarkemmat yksityiskohdat pidetään salaisuutena ensi-iltaan asti.”

Ennen ensimmäistä jaksoa on kuitenkin luvassa netissä näytettäviä esittelyjaksoa, joissa tutustutaan uusiin hahmoihin ja juonikuviohin.

Teksti: Aki Lehti
Lähde: NBC