Uusimmat

Tällaisia sarjakuvia Sin Citystä tuttu Frank Miller piirsi 15-vuotiaana

01.06.2012 13:06 Muropaketin toimitus

Vaikka miehen tuotanto on 2000-luvulla ollut melko hirveää, Frank Miller on nykyään yksi maailman tunnetuimmista sarjakuvataiteilijoista. Vaan millaisia sarjakuvia Frank piirsi ennen kuin Daredevil ja Batman tekivät hänestä supersankarigenren supertähden?

Bleeding Cool -sivusto on julkaissut kaksi sarjakuvastrippiä, jotka Frank Miller on käsikirjoittanut ja piirtänyt koulunsa lehteen vuonna 1972 eli ollessaan vasta 15-vuotias. Mielenkiintoista sarjakuvissa on etenkin se, että niissä esiintyy The Fixer -niminen hahmo. Nimi on siis sama kuin Millerin viime vuonna julkaistun Holy Terror -albumin päähenkilöllä.

Supersankarisarjakuvien ohella Frank Miller on tuttu myös Sin City -sarjakuvasta ja sen vuonna 2005 ilmestyneestä filmatisoinnista. Miller työstää parhaillaan uutta Sin City: A Dame to Kill For -elokuvaa yhdessä Robert Rodriguezin kanssa. Se saa ensi-iltansa syksyllä 2013.

Klikkaa kuvia nähdäksesi ne isompina.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Bleeding Cool