The X-Files Suomessa tasan 20 vuotta – syväluotaava katsaus kaikkien aikojen scifi-sarjaan

31.01.2015 10:00 | Muropaketin toimitus | 1524

X-Files

Usko tai älä, Chris Carterin luoman The X-Files -sarjan pilottijakson Suomen esityksestä tulee tänään kuluneeksi tasan 20 vuotta. Sen kunniaksi Tuukka Hämäläinen on haudannut itsensä salaisiin kansioihin ja luonut katsauksen The X-Filesin menneisyyteen ja tulevaisuuteen.

Jos kirjoittaisin, että ”The X-Files ei paljon esittelyjä kaipaa”, olisiko se totta? Puhumme kuitenkin tv-sarjasta, joka päättyi jo 13 vuotta sitten. Uusintakierrokset ovat toki keränneet jonkin verran katsojia, mutta samanlaista renessanssia ne eivät synnyttäneet kuin kulttisarja Twin Peaksin kohdalla. Joten ehkäpä The X-Files todella kaipaakin esittelyä.

Syyskuussa 1993 ensiesityksensä saanut Salaiset kansiot eli The X-Files on Chris Carterin luoma tv-sarja kahdesta FBI-agentista, jotka erikoistuvat selvittämättömiin tapauksiin ja paranormaaleihin ilmiöihin. He käyvät läpi FBI:n ns. X-kansioita, eli selittämättömiksi merkittyjä tapauksia. David Duchovnyn esittämä Fox Mulder on sarjan päähenkilö, joka on omistanut elämänsä näiden ilmiöiden tutkimiseen. Gillian Andersonin esittämä Dana Scully puolestaan on lääkärinammatista FBI:hin siirtynyt tiedenainen, joka sarjan alkaessa on tiukkapipoinen skeptikko.

Salaiset kansiot alkoi Suomessa MTV3:lla 31.1.1995, vajaa pari vuotta Yhdysvaltain ensi-iltansa jälkeen. Omasta lapsuudestani muistan sarjasta lähinnä alkumusiikin. Tummanpuhuva kuvasto ja karmiva musiikki pelottivat minut pois television äärestä jo mainoksissa, joten eipä mikään ihme, että kesti vuosia ennen kuin uskalsin katsoa itse sarjaa. Ensikosketukseni taisivat olla Maikkarin lähettämät ”X-files yöt” -maratonit joskus 1990-luvun lopulla. Sarjasta muodostui pian merkittävä, ja se ruokki kiinnostustani selittämättömiin ilmiöihin, tieteeseen ja scifiin.

Kaikkiaan The X-Filesia tehtiin 202 jaksoa ja kaksi elokuvaa, minkä lisäksi se poiki lyhyeksi jääneen spin-off -sarjan The Lone Gunmen (2001). Ensimmäinen elokuvista The X-Files: Fight the Future (1998) sijoittuu sarjan viidennen ja kuudennen tuotantokauden väliin ja näyttelee keskeistä roolia sarjan tarinassa. Kymmenen vuotta myöhemmin julkaistu The X-Files: I Want to Believe (2008) sen sijaan oli kuin märkä rätti kaikkien niiden kasvoille, jotka odottivat mielekästä jatkoa vuonna 2002 päättynelle sarjalle.

Kaanonia ja tönkköjä fillereitä

Kaikki The X-Filesia katsoneet muistanevat, että sarjan pystyi jakamaan selkeästi kahdenlaisiin jaksoihin. On pääjuonen jaksoja, niin sanottuja kaanonjaksoja, jotka kuljettavat eteenpäin sarjan keskeistä tarinalankaa. Joissakin kaanonjaksoissa alkutekstien ikoninen ”The truth is out there” on korvattu jollakin kryptisemmällä ilmaisulla, kuten vaikkapa ”Believe to understand”.

Ytimeltään Salaiset kansiot keskittyy UFO-tutkimukseen, jossa Mulder yrittää yhtäältä todistaa Maan ulkopuolisen elämän olemassaolon ja toisaalta paljastaa Yhdyvaltain valtion massiivisen salaliiton, joka tätä tietoa piilottelee. Tämä juonne on läsnä sarjan ensimmäisestä jaksosta lähtien ja siihen sarja myös päättyy.

Sarjan pääjuoneen kuuluu kuitenkin vain 62 jaksoa, reilu neljäsosa sarjasta. Muut jaksot ovat yleensä yksittäisiä tapauksia, jotka on ankkuroitu sarjan muihin tapahtumiin vain muutamien viittausten kautta. Fanit kehittävät näille jaksoille halventavan nimityksen ”Monster-of-the-Week”, eli viikon hirviö, sillä heikoimmillaan sarja tuntui esittelevän joka viikko uuden hirviön, joka tavalla tai toisella peitotaan. Vuoden 2008 Usko koetuksella -elokuvan haukuttiin muistuttavan juuri näitä kehnoimpia ”monster-of-the-week” -jaksoja.

/wp-content/uploads/images/domefi/viihde/artikkelit/thexfiles129192.png

Viikon hirviö saattaa kuulostaa lupaavalta, mutta suurin osa The X-Filesin hirviöistä oli kaikkea muuta kuin viimeisimmillä erikoistehosteilla toteutettuja, niljakkaita mörkkejä. Valtaosa sarjan yliluonnollisista ilmiöistä liittyy ihan tavallisiin ihmisiin, joilla nyt sitten on jotain outoja psyykkisiä kykyjä tai muuta sen sellaista. Tylsimmillään The X-Files tarjosikin juuri vain ennalta-arvattavia selvännäkijätapauksia tai muka-pelottavia, outoja pikkulapsia.

Jälkikäteenkin Salaisten kansioiden katsominen on helposti kaanonjaksojen odottamista ja tylsien jaksojen läpi nuokkumista. 2010-luvun Fargon ja True Detectiven kaltaisiin huippusarjoihin tottuneille The X-Files -jaksojen tason vaihteleminen on varmasti erikoista. Aidosti yllättävän UFO-trillerin perään saatetaan tarjoilla tuskastuttavaa vellomista mitäänsanomattomassa vampyyritarinassa, joka aiheuttaa jännityksen sijaan vain myötähäpeää.

Sarjan edetessä tulee kuitenkin mukaan myös kolmas jaksotyyppi, nimittäin huumorijaksot. Niin omituista kuin se onkin, The X-Files sisältää monta tarkoituksellisen kevytmielistä jaksoa, joissa irrotellaan niin Mulderin ja Scullyn suhteen kuin yliluonnollisten ilmiöidenkin osalta. Varhaisin näistä lienee toisen tuotantokauden jakso Humbug, mutta kiistatta hauskin jakso koko sarjassa on Jose Chung’s From Outer Space, jossa perinteinen abduktiotarina kerrotaan eri perspektiiveistä.

Omalla tavallaan myös neljännen tuotantokauden Musings of a Cigarette Smoking Man, sarjan salaperäisimpään sivuhahmoon keskittyvä erikoisjakso, on Forrest Gump -viittauksineen hervottoman hauska.

Tiede vastaan huuhaa

Jo ensimmäisestä jaksosta lähtien yksi The X-Filesin keskeisistä teemoista on tieteen ja yliluonnollisten ilmiöiden vastakkainasettelu. Scully edustaa tiedettä, Mulder huuhaata.

Sarjan tiedekuva on kuitenkin paljon omituisempi kuin monet paranormaaleista ilmiöistä. Tiede nähdään pop-kulttuurille tyypilliseen tapaan ikuisia totuuksia tavoittelevana, monoliittimaisena entiteettinä, joka tulee joko hyväksyä sydämeensä tai sulkea ulos elämästään.

Scullylle kaikki outo on tieteen vastaista, vaikka Mulderin esittämät tapaukset olisi itseasiassa dokumentoitu hyvinkin tieteellisesti. Mulder puolestaan vaatii Scullylta täyttä uskoa. Jo alkusarjasta hän toteaa: ”Kuinka voit olla uskomatta kaiken näkemäsi jälkeen?” Mulder unohtaa, että vaikka olisi nähnyt kuinka paljon ufoja tahansa, ei se anna mitään perustetta uskoa ihmissusiin tai vampyyreihin. Yliluonnollinen ei ole joko-tai -kysymys.

Enimmäkseen tieteen ja huuhaan jyrkkä vastakkainasettelu ei häiritse katsojaa, mutta paikoin se nousee tökerösti esiin. Etenkin silloin kuin käsikirjoittajat pakottavat yhtäkkiä Mulderin tai Scullyn toimimaan jyrkkien periaatteidensa vastaisesti pitääkseen tarinan liikkeellä. Joskus Mulder on skeptinen, joskus herkkäuskoinen.

X-Files

Taistelu aikaa vastaan

Siinä missä Twin Peaks on ikääntynyt kuin laadukas elokuva, näkyy The X-Filesin vanheneminen myös ikävämmällä tavalla. Erikoistehosteet ovat toki vanhentuneita, mutta parhaimmillaan niitä on käytetty sarjassa niin säästeliäästi, ettei se juuri haittaa. Kuitenkin silloin kun jakson koko kauhuelementti perustuu tehosteisiin, on nykykatsojan hankala eläytyä.

Muutoinkin sarja saattaa nuoremmasta katsojasta tuntua vanhahtavalta. Jaksojen tempo on usein todella hidas, mitä Mark Snown usein maalaileva synasävellys tuntuu hidastavan entisestään. Meitä saman aikakauden lapsia tyyli tuskin häiritsee, mutta muille se voi aiheuttaa allergisia reaktioita.

Kaikkein silmiinpistävin ero The X-Filesin ja vastaavien nykysarjojen välillä on kuitenkin pimeys. Sarjan pilottikuvauksista olen kuullut anekdootin, jossa näyttelijät saapuivat studioon ja kysyivät, milloin valot sytytetään. Tähän Chris Carter vastasi, että nehän ovat jo päällä.

Salaisia kansioita tutkitaan todella pimeissä olosuhteissa, ja koska 1990-luvun alussa sarjat kuvattiin filmille silloisella tekniikalla, on sarjassa useita todella hämäriä otoksia. Nykysarjoissa saadaan näkyväksi myös yölliset tapahtumat, mutta The X-Files oli halutessaan pelkkää pimeässä huoneessa kompurointia.

Tämä ei kuitenkaan ole kritiikki. Aito pimeys on hyvä tyylillinen valinta, ja on hauskaa huomata, että se toimii vielä pari vuosikymmentä myöhemmin.

X-Files

Kansioiden sulkeuduttua

Siinä missä The X-Files nähdään helposti Twin Peaksin ja Twilight Zonen perillisenä, on myös Salaisilla kansioilla joukko seuraajia. Voidaan nähdäkseni melko helposti väittää, ettei Lostin ja Supernaturalin kaltaisia sarjoja olisi olemassa ilman The X-Filesin roolia pop-kultttuurin kaanonissa.

Josko tässä vaiheessa jotkin sarjan tarinoista tuntuvat tolkuttoman yksinkertaisilta ja moneen kertaan nähdyiltä, olivat ne vielä 1990-luvun puolivälissä verrattaen tuoreita, ainakin televisiossa. The X-Files toi kauhuelokuvien elementit tv-kerronnan puolelle.

Sarja teki tietysti Duchovnysta ja Andersonista tähtiä, ja etenkin Duchovny yritti sarjan jälkeen rakentaa uraa myös elokuvien puolella. Vuoden 2001 scifi-komediassa Evolution mies esitti itseasiassa jonkinlaista sisarhahmoa Mulderille. Hän palasi tv-suosioon vuonna 2007 alkaneella Californicationilla, joka tosin muuttui jo alun jälkeen väsähtäneiden seksivitsien kierrätykseksi. Gillian Anderson puolestaan on keskittynyt lähinnä laadukkaampiin draamasarjoihin ja tehnyt lähinnä pieniä tv-rooleja.

/wp-content/uploads/s/f/editor/images/xfiles128282828.jpg

Kansiot avataan jälleen…

Kun The X-Filesille aiotaan tuoreimpien puheiden mukaan tehdä pian jatkoa, on aivan pakko ottaa kantaa siihen, kuinka jatkoa tehtäisiin. Ja nyt tulee sitten SPOILEREITA, joten jos et halua tietää sarjan loppuratkaisua, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Tämä on tarkoitettu faneille.

Chris Carter on vuoden 2008 elokuvan jälkeen sanonut, että jos jatko-osia tehdään vielä lisää, hän haluaisi niiden liittyvän sarjan kaanoniin. Tämä herättää toivoa sarjan tulevaisuuden suhteen, enkä kyllä näekään mitään järkeä siinä, että tehtäisiin tuotantokauden verran lisää perinteisiä viikon hirviö -jaksoja. I Want to Believe osoitti jo kyllin hyvin, että The X-Filesin perusjuonet on jo kulutettu puhki.

David Duchovny puolestaan kommentoi, etteivät he jaksa ryhtyä täyspitkän tuotantokauden tekoon. Sekin on vain hyvä uutinen.

Paras ratkaisu olisi, että sarjaa jatkettaisiin 8-10 jaksoa pitkällä minisarjalla, joka keskittyisi ainoastaan kaanontarinan päättämiseen. Ehdottaisin yhtenäistä tarinaa, joka myös päättyy viimeisessä jaksossa, eikä jätä turhia täkyjä mahdollisille jatko-osille.

/wp-content/uploads/s/f/editor/images/thexfiles580duo.jpg

Sarjan alkuperäinen cliffhanger-lopetus paljaastaa, että avaruusoliot suunnittelevat Maapallon täydellistä kolonisaatiota 22. joulukuuta 2012. Koska tämä päivämäärä on jo ylitetty, voisi ajatella, että jokin lykkäsi tapahtumaa, mutta vuonna 2016 UFO-havaintojen ja abduktioiden määrä kasvaa niin, että Mulder joutuu palaamaan eläkkeeltä.

Ehkäpä Mulder on jopa saarnannut tuomionpäivää ja joutunut naurunalaiseksi kun vuonna 2012 ei tapahtunutkaan mitään yllättävää. Voin helposti kuvitella parakkaan Mulderin vetäytyneenä johonkin metsämökkiin pakoon maailmalta, kun häntä tullaankin hakemaan hätiin.

En tietenkään toivo tästä mitään War of the Worlds -tyyppistä invaasiota, vaan jotakin ovelampaa, The X-Filesin tyyliin sopivaa salaliittotarinaa. Fanit toivoisivat varmasti näkevänsä mahdollisimman paljon vanhoja tuttuja sarjan uusissa jakoissa, mutta monessa tapauksessa tämä vaikuttaa lähes mahdottomalta.

Cancer Man ja The Lone Gunmen -kolmikko ovat kaikki kuolleita, eikä heitä kannata herättää henkiin sen paremmin kuin Star Warsin Keisaria. Suositeltavampaa olisi tuoda mukaan letka uusia, hyviä sivuhahmoja, eikä pelata kaikkea nostalgiakortin varaan.

Lue myös:

Pop-kulttuurin välimuisti osa 4/12: The X-Filesin totuus on tuolla jossain

Pop-kulttuurin välimuisti osa 12/12: Twin Peaks kiehtoi, koukutti ja traumatisoi

Teksti: Tuukka Hämäläinen

Keskustelu

Omasta mielestäni paras Sci-Fi sarja 1990-luvulla oli J. Michael Straczynskin Babylon 5, jossa oli erinomainen tarinan alku, keski ja loppu.

@2

Eiköhän tuo ole makuasia mutta kyllähän The X-Files vie SG1 kokonaisuutena ku litran mittaa. The X-filesissa oli kaikki kaudet kovia lukuunottamatta sitä yhtä kautta jonka numeroa en nyt muista jossa Mulder joutui ”hammaslääkäriin” ja Dogget tuli tilalle. Se oli aika tylsä ja puuduttava kausi. SG1:ssä koko touhu läsähti kasaan siinä vaiheessa kun Goa’uldit oli tuhottu ja alkoi se turhanpäiväinen ituhippeily ja planeetoiden tutkiminen ilman sen suurempia tapahtumia ja toimintaa. Siinä vaiheessa itse lopetin SG1 katsomisen, The X-filesia taas jaksoi katsoa alusta loppuun, jopa Doggetkauden.

Paras sarja mitä olen nähnyt. Sarjan juoni katosi jossain välissä ja tuli keskityttyä vain yksittäisiin tapahtumiin. Onneksi ihan lopussa tuli yhteenveto kaikesta tapahtuneesta, jolloin pystyi näkemään kokonaisuuden.

”Voin helposti kuvitella parakkaan Mulderin vetäytyneenä johonkin metsämökkiin pakoon maailmalta, kun häntä tullaankin hakemaan hätiin.”
Miksi? Mulder tiesi mistä puhui, myös Scully ei alun jälkeen voinut kiistää asioita. Jos uskoo yhteen yliluonnolliseen, uskoo silloin kaikkiin.

Muropaketin uusimmat