Uusimmat

Tieteiskirjailija Iain M. Banks sairastui syöpään – alle vuosi elinaikaa

03.04.2013 20:12 Muropaketin toimitus

Iain M. Banks

Kulttuuri-sarjan luoja kärsii laajalle levinneestä syövästä.

Merkittävän uran tehnyt ja erityisesti Kulttuuri-kirjoistaan tunnettu tieteiskirjailija Iain M. Banks kertoi tänään sivuillaan kärsivänsä pahanlaatuisesta syövästä, jonka johdosta hänellä on elinaikaa luultavasti vain muutamia kuukausia. Banks kertoo kärsineensä vuoden alussa selkävaivoista, mutta yleislääkärin tutkimuksissa hänellä oli todettu keltatauti. Tarkemmat tutkimukset paljastivat, että hänellä on laajalle levinnyt syöpä, joka on lähtenyt sappirakosta ja levinnyt mm. koko maksan alueelle, joihinkin imusolmukkeisiin ja suuren verisuoniryppään ympärille, joka estää leikkaushoidon.

Banksin mukaan hänen julkaisua odottava romaaninsa The Quarry jää siis luultavasti hänen viimeiseksi kirjakseen. Iain on perunut kaikki julkiset esiintymisensä ja hän aikoo mennä naimisiin partnerinsa Adelen kanssa. ”Olen pyytänyt elämänkumppaniani Adelea leskekseni (pahoittuni, olemme huomanneet hirtehishuumorin auttavan). Kun tämä teksti julkaistaan, olemme menneet naimisiin ja vietämme lyhyttä kuherruskuukautta. Aiomme viettää niin paljon laatuaikaa kuin minulla on jäljellä vierailemalla ystävien ja sukulaisten luona, sekä paikoissa, jotka ovat merkinneet meille paljon”, Banks kertoo sivuillaan.

Banksin sivuilla julkaistaan myöhemmin osio, jossa ystävät, perhe ja fanit voivat jättää viestejä ja seurata tilanteen etenemistä.

Teksti: Janos Honkonen
 

Muropaketin uusimmat