Uusimmat

Tosimaailman kyberrotat ratkaisivat ongelmia teknologisen telepatian kautta

01.03.2013 12:00 Muropaketin toimitus

Kyberrotat kommunikoivat teknologisen telepatian kautta.

Neurotieteilijät ovat saaneet kaksi rottaa kommunikoimaan ja ratkaisemaan ongelmia yhteistyössä aivoimplanttien kautta.

Kaksi rottaa, joista toinen on Pohjois-Carolinassa, toinen Brasiliassa, ovat onnistuneet ratkomaan ongelmia käyttäen hyväkseen eräänlaista teknologista telepatiaa. Rottien aivoihin asennettiin istute, jonka avulla toisen rotan aivojen signaaleja pystyttiin siirtämään suoraan toisen rotan aivoihin. Johtorotta oppi painamaan yhtä kahdesta vivusta sen mukaan, kumman vieressä syttyi merkkivalo. Seitsemän kertaa kymmenestä signaaleja vastaanottava rotta painoi samaa vipua saadakseen palkinnon.

Duke-yliopiston neurotieteilijä Miguel Nicolelis on aiemmin mm. saanut apinan kontrolloimaan robottikäsivartta ajatustensa voimalla, mutta tämä on hänen mukaansa ensimmäinen kerta, kun kahden nisäkkään aivot on kytketty toisiinsa. Nicolelisin mukaan rottatutkimus on ensimmäisiä pieniä askelia kohti biologista tietokonetta, joka koostuu useista toisiinsa liitetyistä aivoista.

Lisätietoja tutkimuksesta löytyy Naturen sivuilta.

Teksti: Janos Honkonen
Lähde: NYtimes.com / Nature

Muropaketin uusimmat