Uusimmat

True Detective jatkuu sittenkin?

07.08.2016 13:16 Aki Lehti

HBO-pamppu paljastaa ettei sarjaa ole vielä kuopattu.

True Detectiven luoja ja käsikirjoittaja Nic Pizzolatton HBO:lle tekemä True Detectiven ensimmäinen tuotantokausi oli hitti, niin kriitikoiden kuin fanienkin rakastama sarja.

Toinen kausi tehtiin aivan liian kiireellä ja lopputulos oli melkoisen kamala, ainakin ensimmäiseen kauteen verrattuna. HBO kuitenkin lupasi aiemmin, että True Detective saa kolmannen kauden, mutta monet luulivat sen päättyneen, kun kanava paljasti viime toukokuussa Pizzolatton siirtyneen uuden projektin pariin.

Nyt HBO:n ohjelmajohtaja Casey Bloys kertoo, että sarja saattaa saada kolmannen tuotantokauden.

– True Detective ei ole kuollut. Olen puhunut siitä Nicin kanssa ja hän ja HBO ovat valmiita tekemään kolmannen kauden, Bloys sanoo.

Mahdollisen kolmannen tuotantokauden tekijätiimi menisi todennäköisesti uusiksi, eikä kahdesta ensimmäisestä kaudesta vastannut Pizzolatto jatkaisi sarjan pääpäsmärinä muiden kiireidensä takia. Bloys kertoo, että kolmas tuotantokausi saatetaankin tehdä uuden käsikirjoittajan kanssa.

– Meille kelpaa, että joku muu kirjoittaa sarjaa ja Nic valvoo sitä, Bloys jatkaa.

Hänen mukaansa True Detective on HBO:lle edelleen arvokas franchise.

– Se ei ole vielä kuollut, meillä ei vielä vain ole kantavaa ideaa kolmannelle kaudelle.

True Detective

Lähde: IGN

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat